Niskalaukaus loi vuosituhannen taitteessa tunnistettavan soundin, jossa se on pysynyt järkähtämättömästi. Muutosta ei tuonut edes toistakymmentä vuotta kestänyt tauko, vaan Lauluja Suomesta -paluulevyllä (2017) soi se vanha tuttu Niskis, joka oli etulinjassa, kun suomiheviä nostettiin massojen suosioon.
Vaan mitä tapahtuu nyt, kun alusta asti mukana ollut ja bändin tavaramerkkisoundiin paitsi rumpaloinnillaan myös laulustemmoillaan vaikuttanut Seppo Pohjolainen ei jatka miesvahvuudessa?
Kaikki kunnia Pohjolaiselle, mutta The Man-Eating Treestä, Entwinesta ja S-Toolista tuttu Aksu Hanttu on mies paikallaan. Groove on luonnollisesti erilainen ja fillit ovat totuttua villimpiä ja runsaampia, mutta kaikki tämä istuu soundiin hyvin. Uutta energiaa on muidenkin tekemisissä, ja Tuomiojärvi tuntuu Niskis-asteikolla hyvinkin freesiltä.
Kaikki tutut palaset – jylhyys, melankolia, melodisuus sekä kiertelemättömät, yksilöä ja yhteiskuntaa koskettavat lyriikat – ovat paikoillaan, eikä kuulijaa yllätetä kierrepalloilla. Paletissa on kuitenkin sen verran uusia sävyjä, ettei bändin seitsemäs levy kuulosta pelkältä vanhan toistolta.