Hyundai-yhtiön työntekijät ovat menneet koko päiväksi lakkoon Etelä-Koreassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.
Syynä on pitkään jatkunut vääntö palkoista ja eläkkeelle siirtymisen ehdoista. Työntekijät vaativat lisää bonuksia ja eläkeiän nostoa, mutta työnantaja vastustaa.
Työntekijät ovat saaneet pontta teknologiajättien Samsungin ja Hynixin maksamista isoista bonuksista.
Hyundai on Etelä-Korean suurin autovalmistaja. Lakon piiriin kuuluu noin 40 000 työntekijää, kertoo heitä edustava liitto.
Jo viime kuussa työntekijät olivat kolmena päivänä osittaisessa lakossa. Perjantain lakon odotetaan seisauttavan tuotannon kaikilla kolmella Hyundain autotehtaalla Etelä-Koreassa.
Lähde: AFP