Merja Kiviluoma konttaa metsässä pikkuruisten petojen perässä. Valokuvissa kammoksuttu hämähäkki on monien mielestä yllättävän suloinen.
Hetki oli ainutlaatuinen. Nauhamäntyhypykki oli tehnyt pesän kanervaan ja jättänyt kämppäänsä suuren ikkunan. Yleensä emo muurasi seinät lähes umpeen suojellakseen jälkikasvuaan muurahaisilta ja muilta ryövääjiltä.
Munia Merja Kiviluoma oli nähnyt, mutta ei vastasyntyneitä hyppyhämähäkkejä koskaan aiemmin.
Tällä kertaa pesä vilisi vauvoja.
”En ollut ennen edes onnistunut löytämään nauhamäntyhypykkiä, ja sitten löysin sen kuoriutuneiden poikasten kanssa.”
Mieleenpainuva tilanne päätyi kameran rullaan. Merja Kiviluoman mielestä hyppyhämähäkki on loputtoman kiinnostava kuvauskohde, ja siksi hän on ottanut siitä jopa tuhansia valokuvia.
”Minusta on kiva kuvata sitä kaikenlaisissa tilanteissa: syömässä, saalistamassa ja kosiohommissa. Kosiomenot vasta mielenkiintoisia ovatkin.”
Kun koiras iskee silmänsä kiinnostavaan naaraaseen, se nostaa eturaajansa ja yrittää hurmata tämän tanssiliikkeillään. Naaras esittää vaikeasti tavoiteltavaa, kunnes sulhasehdokas koskettaa sitä etujalallaan kuin kysyen: saanko luvan?
Jos lupa heltiää, koiras hyppää selkään.
”Ne parittelevat pitkään, pitkään. Niin pitkään, etten minä ole jaksanut seurata sitä loppuun asti”, Merja nauraa.
Yleensä hyppyhämähäkki luo niin tiiviin munapesän, että sinne on vaikea nähdä. Muutama viikko sitten Merja onnistui kuvaamaan nauhamäntyhypykin avonaisen munapesän, jossa naaras vartioi poikasiaan. © Merja Kiviluoma
Lue myös: Moi eläin! Niko odottaa metsässä kärsivällisesti, kunnes kohtaa eläimen kameran linssin läpi
Kaikki pieni kiinnostaa
Vielä parikymmentä vuotta sitten Merja kuvasi lomamatkojaan digipokkarin automaattiasetuksilla. Valokuvaus kuitenkin kiinnosti, joten hän opetteli järjestelmäkameran säätöjä ensin työväenopiston kurssilla, sitten keittiönpöydän ääressä. Kuvattavaksi hän kantoi kasveja.
Merjasta oli kiehtovaa nähdä, miten ruoho muuttui kuvassa, kun asetuksia vaihtoi.
Ulkona suonikasta kortta vasten valui kastepisaroita, jotka näyttivät kameran linssin läpi kuin helminauhalta. Toisinaan varrella käveli hyönteisiä, joita paljas silmä ei ollut huomannut.
”Innostuin kaiken pienen kuvaamisesta.”
Kerran, ehkä kymmenkunta vuotta takaperin, Merjan mönkiessä maassa linssi tarkentui kannon päällä aterioivaan kahdeksanjalkaiseen, jolla oli katse kuin koiranpennulla. Yleensä hämähäkit pötkivät pakoon, kun niitä yritti kuvata, mutta tämä karvainen, suurisilmäinen söpöläinen ei ollut yleisöstä moksiskaan.
”Sitä oli hauska kuvata.”
Vasta vuosia myöhemmin Merja sai tietää, että karvajalalla oli nimikin: hyppyhämähäkki. Hän kiinnostui otuksesta ja alkoi kuvata sitä vuonna 2021.
”Sitä ennen hämähäkki oli yksi hämähäkki muiden joukossa.”
Kuusikymppinen keravalainen Merja Kiviluoma kiinnostui luonnosta valokuvaamisen ansiosta. ”Nykyään en viihdy sisällä ollenkaan.” Merjan luontokuvia löytyy sosiaalisesta mediasta nimimerkillä Merja Elisabeth. © Merja Kiviluoma
Tavoitteena kuvata kaikki lajit
Viimeistään siinä vaiheessa hyppyhämähäkit veivät Merjan sydämen todenteolla, kun hän sai käsiinsä Sami Karjalaisen teoksen Suomen hyppyhämähäkit – katso silmiin ja ihastu!
Hän oppi, että Suomessa elää tiettävästi 40 hyppyhämähäkkilajia. Ajatus kaikkien kuvaamisesta alkoi kutkuttaa. Teoksesta tuli eräänlainen käsikirja, jota Merja alkoi käyttää oppaanaan tavoitteen saavuttamisessa.
”Aina välillä häiritsen Samia ja pyydän apua tunnistamiseen.”
Toistaiseksi Merja on tallentanut noin kaksikymmentä eri lajia. Kirjan kannessa komeilevaa kinnasjäkälähypykkiä hän metsästi kolme vuotta. Hän ehti jo haudata haaveensa lajin löytämisestä, kunnes toissakesänä onnisti.
Emo vartioi muniaan kiven alle tekemässään pesässä. Lisääntyvä naaras tarkoitti sitä, että jossain lähellä olisi oltava koiraskin.
”Kävin samassa paikassa kuvaamassa 20 kertaa, mutta vain kahdesti onnistuin näkemään sen.”
Oranssinaamainen, valkoisia nyrkkeilyhanskoja kantava koiras oli niin vikkelä jaloistaan, että sen perässä oli vaikea pysyä. Aina kun linssi osoitti, kohde hyppäsi piiloon aluskasvillisuuden suojiin.
”Kaveri on siis täysin levoton, ei sekuntiakaan paikallaan.”
Merkkihypykkikoiras yrittää hurmata naaraan tanssimalla eturaajat ilmassa. © Merja Kiviluoma
Ruokohypykki tarkkailee kuvaajaa seittipesästään. © Merja Kiviluoma
Harvinainen keihäsmäntyhypykki löytyi Merjan kotipaikkakunnalta Keravalta kesällä 2024. © Merja Kiviluoma
Merja etsi kinnasjäkälähypykkiä kuvattavaksi vuosien ajan. Lopulta sellainen löytyi viime kesänä Tuusulasta. ”Olin onnesta mykkänä.” Sen tuntomerkkeihin kuuluvat oranssinpunainen pää ja valkoiset nyrkkeilyhanskat eli leukaraajat. © Merja Kiviluoma
Hyppyhämähäkki käyttää apunaan turvaköyttä
Hyppyhämähäkki on ovela peto. Se ei käytä saalistukseen verkkoa kuten muut hämähäkit vaan suunnittelee tarkan näköaistinsa avulla reitin, hiipii lähelle, loikkaa saaliin kimppuun kuin huomaamatta ja lamauttaa sen myrkyllään.
Merja on valokuvannut hyppyhämähäkkien ruokailua lukuisia kertoja. Isoimmatkin niistä ovat vain muutaman millimetrin mittaisia, joten kuvaamiseen tarvitaan makro-objektiivi.
Hyvästäkään kalustosta ei kuitenkaan ole hyötyä, jos ei tiedä, mistä etsiä.
”Tämä on pääosin etsimistä. Kuvaaminen on ohi muutamassa sekunnissa.”
Ennen saaliille kohtalokasta loikkaansa hyppyhämähäkki punoo alustaan ohuen turvaköyden, jota pitkin se voi tarvittaessa pelastautua. Siksi Merja yrittää löytää siimalankoja puunrungoista, latojen seinistä, ruovikoista ja kivikoista. Kangassirppihypykki voi tulla vastaan marjaämpärissäkin, sillä sähäkkä pomppija viihtyy mustikan- ja puolukanvarvuilla.
Myös pieni mytty puussa herättää kiinnostuksen. Se saattaa olla pesä, jossa hyppyhämähäkki munii, luo nahkansa ja viettää yönsä.
”Yritän nähdä manuaalitarkennuksella, mitä pesän sisällä tapahtuu. En missään tapauksessa halua rikkoa pesää tai häiritä suvun jatkamista. Myös vaatteiden vaihto on herkkää aikaa.”
Kun asukas saapuu kämppänsä oviaukolle tarkkailemaan vierailijaa, Merja painaa laukaisijaa.
Hyppyhämähäkki kasvaa luomalla nahkansa seittipesässään. Kangassirppihypykin vanhat vaatteet roikkuvat oikealla. © Merja Kiviluoma
Lue myös Seura.fi: Miksi hämähäkin veri on sinistä? Entä tiesitkö, että näillä pikkupedoilla on oikeasti 10 raajaa? Kokosimme viisi jännittävää asiaa hämähäkeistä
Hämähäkkikuvat herättävät sekä inhoa että ihastusta
Hyi. Kamalaa. Ällöttävää. Tällaisia kommentteja Merja saa välillä, kun hän julkaisee kuviaan hyppyhämähäkeistä. Hän on huomannut, että etenkin sudet, käärmeet ja hämähäkit herättävät inhoa ja vihaa jopa luontokuvaryhmissä.
Se harmittaa.
”En minäkään pidä punkeista tai hyttysistä, mutta en minä mitään eläintä vihaa. Kaikki eläimet syövät, paskovat ja yrittävät selviytyä tavoillaan, jotka ovat niiden DNA:ssa.”
Merja ei kuitenkaan jätä julkaisematta kuvia vain siksi, että joku kammoaa luontoon kuuluvaa eliötä. Hän ajattelee, että hieno kuva toimii eräänlaisena siedätyshoitona. Jos yksikin oppii näkemään kahdeksanjalkaisessa otuksessa kauneutta, avoimen inhotuksen kohtaaminen on sen arvoista.
Monet hämähäkkipelkoiset ovat tunnustaneet jälkikäteen, että hapsutukkainen karvajalka näyttää valokuvissa suorastaan suloiselta.
Merjasta hyppyhämähäkit ovat hauskoja seuralaisia ilman kameraakin.
”Naureskelen yksikseni, kun katselen niiden touhuja. Minulle tulee hyvä mieli, kun näen hyppyhämähäkin jossakin pönöttämässä.”
Merkkihypykki ryösti kasvinosan muurahaiselta, kanteli sitä aikansa ja heitti lopulta pois. © Merja Kiviluoma
Toimitus suosittelee
Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat
Kaupalliset yhteistyöt