Timo Korhonen

Pertillä on kolme jo aikuista lasta.

Konkarinäyttelijä on onnellisessa asemassa: hänellä on pitkä, yhä porskuttava ura sekä perhe, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. 

Katso video! Nämä julkkikset ovat kuin ilmetyt vanhempansa:

Joulukuussa 73 vuotta täyttävällä Pertillä on kolme aikuista lasta. Esikoistytär syntyi Pertin ollessa 24-vuotias opiskelija. Vuonna 2007 päättyneestä liitosta näyttelijä kanssa syntyivät lapset 35, ja  32.

Esikoinen työtoverina

Lapset tuppaavat usein seuraamaan vanhempiensa jalanjälkiä. Niin on käynyt myös Pertille: jokainen kolmesta lapsesta työskentelee teatterialalla. 

Pertti näyttelee K. J. Ståhlbergia syykuussa teattereihin saapuvassa Presidentin kyyditys -elokuvassa. Hän kertoi Seiskalle kuulumisiaan leffan pressitilaisuudessa elokuussa.

Pertti näyttelee K. J. Ståhlbergia syykuussa teattereihin saapuvassa Presidentin kyyditys -elokuvassa. Hän kertoi Seiskalle kuulumisiaan leffan pressitilaisuudessa elokuussa.
Timo Korhonen

Käsikirjoittajana ja näyttelijänä työskentelevä Pihla on nähty muun muassa Putouksessa. Hänen kanssaan Pertti on päässyt tekemään yhteistyötä. 

– Olemme olleet useammassakin jutussa yhdessä mukana, Pertti kertoo. 

– Teen todella mielelläni töitä lasteni kanssa. 

Pihla vietti lapsuutensa asuen vuoroin isällään, vuoroin äitinsä kanssa. Arkistokuva 2023.

Pihla vietti lapsuutensa asuen vuoroin isällään, vuoroin äitinsä kanssa. Arkistokuva 2023.
Matti Matikainen

Isän unelma

Pertti harmittelee, että Astan kanssa hän ei ole vielä ehtinyt yhteisen sorvin ääreen. Tilanne saattaa olla kuitenkin muuttumassa. 

– Jotain on ilmassa, mutta katsotaan, toteutuuko se koskaan, Pertti vihjaa salaperäisesti. 

Pertti saapui tyttärensä Astan kanssa tämän tähdittämän Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan punaiselle matolle 2020.

Pertti saapui tyttärensä Astan kanssa tämän tähdittämän Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan punaiselle matolle 2020.
Pasi Murto

Monissa perheissä kamppaillaan sen kanssa, että aikuiset lapset saataisiin yhteisen aterian ääreen, työpöydästä puhumattakaan. Pertti haaveilee, että jonain päivänä hän ja kaikki hänen lapsensa voisivat ahkeroida saman projektin ääressä.

– Se olisi varmaan todella kivaa, hän pohtii ajatuksesta selvästi hieman innostuen.

– Kaikki kolme yhdessä, se olisi ihan super!