Kirja
Pauliina Vanhatalo: Diiva sohvallani. S&S 2025. 280 s.
Eräänä päivänä parin vuosikymmenen hiljaisuus on ohi. Nuorena laulajan urasta unelmoinut mutta laulamisen lopettanut kirjailija alkaa varovasti etsiä uudelleen ääntään.
Pauliina Vanhatalon uusin kirja Diiva sohvallani on jatkoa omaelämäkerrallisille teoksille Keskivaikea vuosi (2016), Toinen elämä (2018) ja Tuntemani maailma (2021).
Uutuudessa tosin on mukana fantasiataso. Tuskin nimittäin on laulamisen haave varovasti vironnut, kun kirjailijan sohvalle asettuu taloksi yksi maailman kuuluisimmista sopraanoista, Maria Callas.
Ilmestys elää uransa hiipumisen vaihetta ja kipuilee äänensä ja nuoruutensa menettämistä. Kirjailija taas pohtii, onko nelikymppisenä ”liian vanha” aloittamaan uudelleen.
Mitä äänellä voi tai pitäisi tehdä? Jos on joskus ollut lahjakas, onko lahjalleen jotain velkaa vai onko myöhäistä?
Vanhatalon omaelämäkerralliset pohdinnat laulamisen henkisistä ja myös ruumiillisista ulottuvuuksista ja unelman painolastista ovat syvällisiä ja kiinnostavia.
Kuten aiemmissakin teoksissa, hänen oma kokemuksensa tarinan runkona on rikas havainnoista ja merkityksistä.
Maria Callasin nostaminen toiseen päärooliin vahvan omaelämäkerrallisessa teoksessa tuntuu alkuun – ja pitkään myöhemminkin – omituiselta. Callas on häiriö. Hän on kuin oopperatalon kynttelikkö omakotitalon olohuoneessa.
Mutta juuri siksi häntä tässä tarvitaankin.
Callas ruumiillistaa kaikkea sitä, mistä kirjan minä on luopunut valittuaan kirjailijuuden. Callas edustaa urahaaveiden täyttymystä, isoja näyttämöitä, suuria yleisöjä, jalokiviä ja julkisuutta.
Aikuisena laulamisen pariin palaavalle perheenäidille se on täysin eri maailma, utopia.
Hänestä ei nelikymppisenä todennäköisesti tule suurten estradien diivaa. Mutta mitä laulaminen siinä tapauksessa ”antaa”? Onko lahjakkuus valunut hiekkaan? Onko hänellä lupa laulaa?
Teos rakentuu kirjan minän äänen avautumisesta ja kehittymisestä ja sen tuottamista tunteista ja havainnoista sekä yrityksestä ymmärtää ja miellyttää kuvitelmien Callasia.
Millainen on todellinen nainen lukuisien elämäkertatulkintojen takana? Entä menettikö Maria Callas todella äänensä, niin kuin sanotaan?
Maailma oli Callasin aikana naisille monin tavoin (vielä) julmempi kuin nyt. Se vaikutti myös siihen, millainen laulajadiivan sallittiin olla. Hänen äänellään oli lupa kuulua vain silloin, kun se oli täydellisimmillään.
Vanhatalo käsittelee teoksessaan niin luovuttamisen surua, itseen kohdistuva ankaruutta kuin myös unelman puolesta kamppailemista. Hän päätyy kysymään itseltään, onko todella kamppaillut omien unelmiensa puolesta. Ovatko ratkaisut sittenkin olleet helppoja?
Teoksessa hän valjastaa kirjoitustaitonsa ja myös persoonansa erään vanhan rakennuksen pelastamishankkeeseen.
Maria Callas ja ooppera taidemuotona ovat kiinnostaneet muitakin taiteentekijöitä viime aikoina.
Callasin viimeisistä ajoista valmistui viime vuonna elokuva Maria, ja aihepiiriä ovat lähestyneet myös kirjailijat Marjo Heiskanen Magdan aariallaan ja Marissa Mehr tietoteoksellaan Nainen joka käveli veitseen.
Esiin piirtyy taidemuoto, jonka klassikoissa naisten tehtävä on kärjistetysti laulaa korkealta ja kuolla uhrikuolema. On virkistävää, että oopperaakin pöllytetään ja pyritään tuoreuttamaan, jo moniäänisesti.
Diiva sohvallani -teoksen käsittelemät asiat ovat painavia mutta Vanhatalon kerronta ilmavaa. Hän saa paljon mahtumaan alle 300 sivuun.
Teoksen elementit tuntuvat loppuun saakka keskenään epätahtisilta, mutta toisaalta kirjailijan pohdinnat jäävät osin juuri tämän vuoksi mieleen kaihertamaan.