Meghanille kaavailtu elokuvarooli on tiettävästi peruttu.

Herttuatar Meghan jätti näyttelemisen vuonna 2018. AOP

The Guardianin mukaan herttuatar Meghanille kaavailtu tv-rooli on peruttu.

Useat mediat uutisoivat elokuun puolivälin jälkeen, että Meghanille neuvotellaan parhaillaan roolia The Gentlemen -hittisarjan kolmannelle tuotantokaudelle. Nyt The Guardian kuitenkin uutisoi, että sopimusneuvottelut ovat jäissä.

Vanity Fairin ja The New Yorkerin entinen päätoimittaja Tina Brown kirjoitti asiasta lauantaina 22. elokuuta.

– Sain tänä aamuna tietää, että Meghanin kiinnitys Guy Ritchien Netflix-sarjan The Gentlemen kolmannelle tuotantokaudelle on peruttu. Britanniassa syntynyt vastareaktio oli niin voimakas, että hankkeen jatkaminen hänen kanssaan kävi mahdottomaksi. Tämä ei ennusta hyvää Meghanin näyttelijänuran paluulle Britanniassa, Brown kirjoitti blogissaan.

Brownin mukaan herttuatar Meghanin työprojekti peruttiin siis sarjan fanien reaktion takia. Ihmiset eivät olleet mielissään siitä, että Meghan esiintyisi hittisarjassa.

Uusi tieto tuli julki vain päivä uutisten jälkeen, että Sussexin herttuatar neuvottelee näyttelijäntyönsä paluuta The Gentlemen -sarjassa. Iltalehti kirjoitti aiheesta niin ikään lauantaina 22. elokuuta.

The Gentlemen -sarja on Guy Richien vuonna 2019 käsikirjoittama teos, jossa Theo Jamesin näyttelemä sotilas perii isänsä massiivisen kartanon ja löytää sieltä kannabisimperiumin. Sarjaa kuvataan Britanniassa lähellä kuningas Charlesin Highgrove Housen tiluksia.

Meghan Marklen tunnetuin rooli on lakimaailmaan sijoittuvassa yhdysvaltalaissarjassa Pukumiehet, jossa hän näytteli lakiavustajana aloittanutta ja lakimieheksi edennyttä Rachel Zanea. Meghan jätti näyttelemisen vuonna 2018.

Hiljattain mediassa alkoi levitä tieto, että prinssi Harry ja herttuatar Meghan suunnittelevat perheineen muuttoa takaisin Britanniaan. Harry ja Meghan sekä heidän lapsensa Archie, 7, ja Lilibet, 5, ovat asuneet Yhdysvalloissa viimeiset kuusi vuotta.

Tietojen mukaan hovin tehtävät taakseen vuonna 2020 jättänyt pari muuttaa elokuun loppuun mennessä Lontoon ulkopuolelle yksityisasuntoon, ja lapset alkavat käydä brittiläistä koulua.