Savon Sanomat julkaisee iltaisin koosteen päivän kiinnostavimmista artikkeleista.

Lue ainakin nämä jutut maanantailta.

Kuopiolainen yritys haluaa kansainväliseksi kuulokebrändiksi

Kaiun tarina alkoi hyvin vaatimattomasti. Laukkanen kehitti ensimmäisen kuulokemallin alun perin vain itselleen.

Mika Moring kommentoi Saara Arvan tapausta netissä nimimerkin takaa

Itä-Suomen poliisi selvitti henkirikostutkinnan aikana, että Moring oli kirjoittanut sekä ilman nimimerkkiä että Armanmm-nimellä useita kirjoituksia nettiin Arvan katoamisesta niinä aikoina, kun hän ei ollut vangittuna rikostutkinnan takia.

Kuopion stadionhankkeen kilpailutus lähtee käyntiin pian

Kaupunginhallituksen kesäkuussa hyväksymän hankesuunnitelman mukaan Keskuskentälle rakennetaan Uefan kategoria 4:n vaatimukset täyttävä stadion, jossa on noin 8 000 istumapaikkaa. Kokonaisuus mahdollistaa myös jopa 20 000 hengen yleisötapahtumat.

Näkökulma: Unnukka ei ole ollut koskaan niin tyhjä kuin nyt

Unnukan ravintolatilaan ei etsitä yrittäjää avoimesti esimerkiksi Leppävirran kunnan verkkosivuilla tai erilaisissa toimitilapalveluissa. Leppävirran kunnan poliittisten päättäjien keskuudessa on sellaistakin näkemystä, jonka mukaan koko paikka pitäisi jyrätä maan tasalle.