Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on asettanut kiinteistösijoitusyhtiö Fisyrin konkurssiin. Konkurssiin sitä haki Oma Säästöpankki.

Avaa kuvien katselu
Konkurssihakemus käsiteltiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Elina Niemistö / Yle
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on asettanut Fisyr oy:n eli entisen Fincap oy:n konkurssiin.
Kiinteistösijoitusyhtiö Fisyriä haki konkurssiin Oma Säästöpankki, jolla on konkurssihakemuksen mukaan yritykseltä 18,7 miljoonan euron saatavat.
Konkurssipäätöksen mukaan Fisyr oy on maksukyvytön.
Konkurssipesän pesänhoitaja, asianajaja Klaus Majamäki kertoo, että tavanomaiset pesän haltuunotto- ja selvitystoimet aloitetaan nyt, mutta sen enempää hän ei konkurssimenettelyä, sen sisältöä tai aikataulua avaa julkisuuteen.

Oma Säästöpankki haki kesäkuussa konkurssiin sekä Fisyriä eli entistä Fincapia että Casyria eli entistä Gapcon oy:ta.
Casyr asetettiin konkurssiin elokuun alussa.
Molempien yritysten toimialaa ovat muun muassa kiinteistöjen ja arvopaperien omistaminen, konsultointi ja sijoitustoiminta.
Kumpikin yritys on julkisuudessa yhdistetty myös Oma Säästöpankin toimintaan liittyviin lähipiiriliiketoimiepäilyihin. Asiasta kirjoitti Talouselämä.