Nepalin poliisiviranomaisten mukaan ainakin 95 ihmistä on kuollut keskiviikkona Pohjois-Nepalissa, kun massiiviset tulvat ovat pyyhkäisseet alueen yli lähellä Kiinan ja Tiibetin rajaa.

Nepalissa viranomaiset eivät ole saaneet yhteyttä noin neljäänsataan turistiin tulva- ja maanvyöryalueella, kertovat Nepalin turismiviranomaiset.

Valtaosa, noin 300, tietymättömissä olevista on ulkomaalaisia. Matkaajien joukossa on ainakin Yhdysvaltojen, Britannian, Intian ja Malesian kansalaisia.

Viranomaiset yrittävät saada yhteyden matkaajiin varmistaakseen heidän sijaintinsa. Suomen aikaa iltapäivällä yhteyttä ei ole vieläkään saatu lähes puoli vuorokautta katastrofin alkamisen jälkeen.

Nepalin viranomaiset eivät ole kertoneet, moniko kuolleista on paikallisia ja moniko turisteja. Tuhoalueella sijaitsee suositun Langtangin reitin alkupiste sekä hindujen pyhiinvaellusreittejä.

Alueella yö alkaa laskeutua, mikä voi hidastaa paitsi pelastustöitä myös tiedonkulkua.

Alueelle reilut 30 matkustusilmoitusta Suomesta

Suomen ulkoministeriön kriisitiiminvetäjä Antti Vaaras kertoo STT:lle, että reilut 30 suomalaista on tehnyt alueelle matkustusilmoituksen. Suomen aikaa alkuiltaan mennessä ei ole tullut tietoon, että suomalaisia olisi kadonnut alueella.

Suomen ulkoministeriön saamien tietojen mukaan alueen tavoittamattomissa olevista noin 400 matkailijasta noin neljännes olisi nepalilaisia ja noin neljännes intialaisia. Noin neljännes on muiden maiden kansalaisia, joiden joukossa on myös EU-kansalaisia. Viimeinen neljännes koostuu ihmisistä, joiden kansallisuus ei ole tiedossa.

Kiinassakin uhreja

Kiinan viranomaisten mukaan ainakin kolme ihmistä olisi kuollut ja yli 250 kateissa maanvyörymän jäljiltä Gyirongin alueella Tiibetissä.

Kiinan valtionmedia kertoi aikaisemmin, että Tiibetissä lähellä Nepalin rajaa on kuollut lukuisia ihmisiä maanvyöryssä, joka tapahtui paikallista aikaa aamupäivästä. Median mukaan Kiinan presidentti Xi Jinping määräsi alueella käynnistettäväksi suuren pelastusoperaation.

Pohjois-Nepalissa tulviminen on jatkunut pitkin päivää ja jokialueen läheisyydessä asuvia on kehotettu evakuoitumaan.

Nepalin armeija on kertonut lähettäneensä pelastustyöntekijöitä ja helikoptereita apuun.

Viranomaiset kertovat, että asuintalojen lisäksi muun muassa vesi- ja aurinkovoimalaitoksia on vaurioitunut. Useita teitä on suljettu.

Euroopan unionin ja avaruusjärjestö Esan Copernicus-satellittiihavaintojärjestelmä on aktivoitu auttamaan uhrien ja tuhojen paikantamisessa. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa ja sanoo Euroopan olevan valmis lähettämään lisää apua tarvittaessa.

Maanvyöryn tekosia

Uutistoimisto AFP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan tuhot näyttävät johtuvan siitä, kun kivinen ja jäinen maanvyöry Nepalista sai Lhendejoen tulvimaan yli äyräidensä.

Kesäkuusta syyskuuhun kestävät monsuunisateet saavat säännöllisesti aikaan kuolettavia tulvia ja maanvyörymiä Kaakkois-Aasiassa. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöiden esiintyvyyttä alueella.

Vuosi sitten heinäkuussa toistakymmentä ihmistä jäi kadoksiin alueella tapahtuneen mutavyöryn jäljiltä.