Caenin syyttäjä arvioi paikalliselle medialle, että ensitietojen perusteella kyseessä ei ole terroriteko.

Poliisi on eristänyt onnettomuuspaikan raitiovaunupysäkillä Caenissa.

Avaa kuvien katselu

Poliisi tutki tapahtumapaikkaa torstain vastaisena yönä Caenissa. Kuva: Matthieu Clavel / AFP

Ranskassa ainakin yksi ihminen on saanut surmansa auton törmättyä väkijoukkoon maan luoteisosassa Caenin kaupungissa, kertoivat paikalliset viranomaiset. Lisäksi turmassa loukkaantui kymmenkunta ihmistä, joista useampi vakavasti.

Paikallisen Ici-radiokanavan mukaan auto ajoi tarkoituksella päin raitiovaunua odottaneita ihmisiä Caenin rautatieaseman lähellä keskiviikkoiltana. Caenin syyttäjä arvioi kanavalle, että ensitietojen perusteella kyseessä ei ole terroriteko.

Ranskalaiskanava BFMTV:n mukaan tapauksen taustalla olisi läheisessä baarissa keskiviikkoiltana syttynyt riita. Medialle puhuneen lähteen mukaan yksi riidan osapuolista olisi ollut väkijoukkoon autolla törmännyt ihminen.

Uutistoimisto AFP:lle puhuneen poliisilähteen mukaan tapahtumapaikalta paennut autoilija otettiin myöhemmin kiinni noin 20 kilometrin päässä tapahtumapaikalta. Calvadosin prefekti David Clavière kertoi Ici-radiokanavan mukaan, että kiinni otettu 26-vuotias kuljettaja on venäläistaustainen. Hänellä oli ennestään tilillään vain liikennerikkomuksia.

Caenin kaupunki on Calvadosin departementin hallinnollinen keskus.