Politico: CIA:n johtaja varoitti Venäjää ”eskaloimasta konfliktia” Baltian maihinMies tumma puku yllä mikrofonin edessä sisätiloissa.

Avaa kuvien katselu

Tiedustelupalvelu CIA:n johtaja John Ratcliffe kuvattuna edustajainhuoneen tiedusteluasioiden erityisvaliokunnan kuulemisessa Washingtonissa 19. maaliskuuta. Kuuleminen järjestettiin vuoden 2026 maailmanlaajuisten uhkien arvioimiseksi. Kuva: Heather Diehl / AFP

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja John Ratcliffe varoitti Moskovan-vierailullaan Venäjää ”eskaloimasta konfliktia” Yhdysvaltojen Nato-liittolaisiin ja etenkin Baltian maihin, uutisoi Politico.

Venäjä on esittänyt viime viikkoina useita uhkauksia Ukrainaa tukevia Nato-maita kohtaan. Nato-sopimuksen mukaan aseellista hyökkäystä yhtä jäsenmaata vastaan pidetään hyökkäyksenä kaikkia jäsenmaita vastaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui vierailua ”puolirutiininomaiseksi”, mutta myönsi sen koskevan sodan päättämistä. Hän kuitenkin kiisti, että Ratcliffe teki matkan suostutellakseen Venäjää olemaan testaamatta Naton päättäväisyyttä tai hyökkäämästä Britanniaan, joka on luvannut jatkaa tukeaan Ukrainalle.

Politicon mukaan Ratcliffen vierailun tarkoituksena oli myös painostaa Venäjää vähentämään sotilaallista ja taloudellista tukea Iranille.

Tiedustelujohtajan yllättävä vierailu ehti herättää useita arvailuja sen syystä. Ratcliffe on toiminut CIA:n johtajana tammikuusta 2025 lähtien. Tiistainen vierailu oli hänen ensimmäisensä Venäjällä.

Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun SVR:n johtaja Sergei Naryshkin vahvisti torstaina Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle Tassille tavanneensa Ratcliffen tämän vierailun yhteydessä.

Naryshkinin mukaan tiedustelujohtajat keskustelivat tiedustelupalvelujen toimivaltaan kuuluvista asioista. Hän ei avannut asiaa tarkemmin.

Muokkaus kello 11.42: lisätty Naryshkinin vahvistus ja kommentit tiedustelujohtajien tapaamisesta.