Markku Toikan elämästä kertova uusi kirja valottaa näyttelijän naissuhteita avoimesti.


Uutuuskirja kertoo Markku Toikan elämästä avoimesti. Juha Metso
Näyttelijä Markku Toikan, 71, elämästä kertova Markku Toikka – Erikoisten roolien mies -kirja (Otava) paljastaa uran varrella tehtyjen roolien lisäksi paljon Toikan yksityiselämästä.
Toikka paljastaa kirjassa, että hänellä on ollut paljon naisia ja seksisuhteita. Hän kokee onnistuneensa siinä, että kaikki hänen naisensa ovat saaneet elää hänen kanssaan seksuaalisesti tasavertaisessa suhteessa.
Toikka kertoo kirjassa ymmärtäneensä, että esimerkiksi hänen vanhempansa elivät elämää, jossa seksuaalisuudesta tai tarpeista ei puhuttu.
Tämän kirjan nimi voisi olla myös Halu, koska naisen saama tyydytys ja haluaminen merkitsevät minulle niin paljon.
Vehtaaminen
Opiskeluaikoina Teatterikoulussa meno oli vauhdikasta. Toikan mukaan nuoret taideopiskelijat viettivät ”aika toisenlaista arkea kuin muut samojen katujen tallaajat”.
Aikakauteen liittyi tietysti myös suurta seksuaalista vapautuneisuutta, joka oli perua 1960-luvulta. Kun nuoret ihmiset kokoontuivat urbaaneihin ravintoloihin estottomissa tunnelmissa, joku löysi aina tiensä johonkin sänkyyn. Sitten vähän seurusteltiin, mutta kohta jatkui taas sama vehtaaminen.
Opiskeluaikanaan Toikka ja hänen kämppäkaverinsa Jussi Parviainen seurustelivat Havukaisten sisarusten kanssa: Toikka Leenan ja Parviainen Riitan kanssa. Jälkimmäiset ehtivät naimisiin asti.
Puhelinkosinta
Opiskeluaikoihin liittyy kirjan mukaan toinenkin Leena-niminen nainen, ”huomiota herättävän kaunis nainen”, jonka Toikka tapasi ravintola Kaivopihassa. Heidän yhteinen tuttunsa oli Toikan kanssa liikkeellä ollut Timo Eränkö. Verovirastossa työskentelevä Leena ja Toikka muuttivat nopeasti yhteen. Avoliitto päättyi kuitenkin noin puolessa vuodessa.
Leena oli omaksunut vapaan maailman pelisäännöt, ja hänellähän riitti vientiä korean ulkonäkönsä puolesta.
Tarina ei kuitenkaan päättynyt siihen. Pian Toikka sai Koiton teatterin toimistoon puhelun: Leena halusi naimisiin. Lemmen pauloissa edelleen ollut Toikka suostui.
Mutta eihän siitä mitään taaskaan tullut. Leena oli yhtä vauhdikas mimmi kuin ennenkin. Hän ei oikein soveltunut yksiavioiseen elämään.
Tämän jälkeen Toikka seurusteli vuosia Tiina Pirhosen kanssa, kunnes kolmiodraaman kautta päätyi naimisiin vuonna 1988 Ullamaija Hännisen kanssa. Toikka ja Hänninen saivat kaksi lasta: poika Toivon ja adoptiotytär Tuulin.
Pari päätyi kuitenkin avioeroon vuonna 2011, vaikka suhdetta oli yritetty korjata pariterapian avullakin.
Se oli raastavaa aikaa. Muistan vieläkin, kun jouduimme kertomaan lapsillemme erostamme. Adoptiotyttäremme Tuuli oli silloin vasta 12-vuotias. Niin syvissä vesissä en ole ollut koskaan.
Eron jälkeen Toikka seurusteli useammankin naisen kanssa.
Neiti oopperalaulaja oli 25-vuotias. Hän oli erittäin miellyttävä persoona, ja me ihan seurustelimme, mutta eihän siitä voinut tulla mitään. Samoin kävi muidenkin naisten kanssa. En saanut otetta parisuhteistani.
Toikka tapasi Raili Löyttyniemen Kumpulan Kylätilan bileissä. Siitä alkoi matka kohti yhteistä elämää ja avioliittoa. Toikka kertoo kirjassa myös seikkaperäisesti parin reppureissusta Sri Lankaan.
Mehän olimme menneet naimisiin jo ennen suurta seikkailuamme. Vihkiminen oli tapahtunut Hyvinkäällä, rakkauden pääkaupungissa.
Markku Toikka – Erikoisten roolien mies kertoo Markku Toikan urasta vauhdikkain sanankääntein. Kannen valokuva: Juha Metso
Mika Wickströmin kirjoittama Markku Toikka – Erikoisten roolien mies (Otava) julkaistaan 27.8.2026. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.
Mika Wickström on kirjoittanut kirjan Markku Toikasta. Juha Metso