Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n haluamat uudet Stadler-raitiovaunut tärisyttävät taloja, väittää Skoda Transtechin yhteiskuntasuhdejohtaja Leena Manner toimituksille lähettämässään aineistossa.

Mannerin mukaan ongelma on erityisen paha metrisellä raideleveydellä eli juuri pääkaupunkiseudun kaltaisella rataverkolla.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on valinnut sveitsiläiskonserni Stadlerin pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi. Hankintaan kuuluu yhteensä 63 raitiovaunua, jotka korvaavat Helsingin vanhenevaa raitiovaunukalustoa ja mahdollistavat pikaraitioteiden laajentamisen Vantaalla ja Länsi-Helsingissä.

Raitiovaunuhankinnasta on syntynyt mittava kiista, jota Helsingin Uutiset on seurannut useilla uutisilla.

Skodan tarjous suljettiin ulos kilpailutuksesta tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen vuoksi.

Tämän jälkeen Skoda Transtech on syyttänyt Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ta muun muassa kilpailijan suosimisesta. Skoda on vaatinut ratikkahankinnan keskeyttämistä ja muun muassa jättänyt heinäkuussa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle aiheesta toimenpidepyynnön.

Asiaa on puitu myös useassa oikeusasteessa. Kesäkuun alussa kerrottiin, ettei korkein hallinto-oikeus myöntänyt Skodalle asiassa valituslupaa. Jo aiemmin Markkinaoikeus hylkäsi yhtiön valituksen. Markkinaoikeus totesi päätöksessään muun muassa, ettei matalalattiavaatimusta lisätty hankintaan viime metreillä.

Nyt Skoda Transtech Oy lähestyy toimituksia tausta-aineistolla, jossa yhtiö ottaa kantaa raitiovaunujen matalalattiaisuuteen.

Raitiovaunun täysi matalalattiaisuus eli niin sanottu stepless seating tarkoittaa yhtiön mukaan sitä, että istuimien alle ei mahdu kunnollista jousitusta.

– Tämän vuoksi vaunut tärisevät ja jyrisevät ja jopa huojuttavat taloja useissa eurooppalaisissa kaupungeissa, aineistossa todetaan.

Skoda Transtechin näkeymyksen mukaan Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen on pidettävä kiinni niin sanotusta stepless seating -vaatimuksestaan, jos se ei uusi vaunuhankinnan kilpailutusta.

– Mikäli kaupunkiliikenne ja kilpailutuksen voittanut Stadler sopisivat jälkikäteen teknisestä muutoksesta, jolla portaattomuusvaatimuksesta luovuttaisiin, kyse olisi hankintalain rikkomisesta. On mahdollista, että muutos johtaa laittomiin suorahankintoihin myöhemmin, aineistossa todetaan.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään 10. marraskuuta.

Helsingin konsernijaoston ensi maanantain (31.8.) kokouksen esityslistan mukaan yhtiökokouksessa käsitellään käyttöiän päässä olevan raitiovaunukaluston korvaamiseen liittyvää investointipäätöstä ja pääkaupunkiseudun pikaraitioliikenteen raitiovaunuhankinnan investointipäätöstä.