Juttu on julkaisu aiemmin Helsingin Uutisissa heinäkuussa 2026.
Suomessa on myyty ukrainalaisen Obolon-panimon oluita kesäkuusta 2022 lähtien. Kaikki alkoi yhdestä 40 000 tölkin erästä. Sen jälkeen oluita on myyty Suomessa yli neljä miljoonaa tölkkiä, kertoo maahantuoja Galatea Beverages Oy.
Kiovassa toimivan Obolon-panimon tuotanto on jatkunut Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta, ja Suomi on noussut panimolle merkittäväksi vientimaaksi.
Maahantuoja kertoo, että 8,6-prosenttinen Obolon Strong on kolmatta vuotta peräkkäin Alkon myydyin ulkomaalainen olut.
Oluesta on tuotu Suomeen myös 12-prosenttista versiota. Nyt panokset kuitenkin kovenevat kun tänä kesänä muutamien Alkojen hyllyihin iskettiin peräti 16-prosenttinen Obolon Super Strong. Vahva lager on tölkin sijaan pakattu lasipulloon.
Alkon verkkosivujen mukaan se on monopoliliikeen vahvin olut. Valikoimassa on useita yli 12-prosenttisia oluita.
Alko kuvailee Obolon Super Strong -olutta muun muassa ”runsaan maltaiseksi, hennon hunajaiseksi ja intensiiviseksi.”
Oluen on Suomessa arvioinut muun muassa Olutkoira-blogi.
Kirjoittaja kuvailee Obolon Super Strongia ”ukrainalaiseksi loppumöröksi”.
– Lievästi punertava kullanvärinen olut tuoksuu kemialliselle, tosin makean mantelimaisella tavalla, jota vahvoista oluista voi löytää silloinkin, kun ne eivät ole ihan näin rankkoja tapauksia. Maussa on omena- tai päärynätisleen henkeä. Mutta jos kutsuisin tätä vaikkapa calvadosmaiseksi, se varmasti antaisi Super Strongista liian hienostuneen kuvan, blogin arvio kuuluu.

