Kiinalaisyhtiöt voivat hurmata kuluttajat, mutta niiden tulevaisuus riippuu geopolitiikan tuulista, kirjoittaa teknologia­toimittaja Teemu Hallamaa.

Iphone-puhelimia esillä myymälässä, taustalla asiakkaita.

Avaa kuvien katselu

Puhelimien hintoihin kohdistuu nyt merkittävä korotuspaine. Kuva: Markku Pelkonen / YleToimittajan kuva.

Kiinalainen teknologiayhtiö Xiaomi ilmoitti tällä viikolla ryhtyvänsä jälleen myymään puhelimiaan Suomessa.

Kolme vuotta sitten Suomesta lähtenyt yhtiö palaa markkinoille, joilla tapahtuu nyt paljon.

Heinäkuussa kiinalainen Oneplus vetäytyi Euroopasta. Suomessa Oneplussan puhelimet kamppailivat myyntitilastojen kolmossijasta Samsungin ja Applen takana, mutta muualla Euroopassa ne eivät saavuttaneet merkittävää markkinaosuutta.

Oneplussan emoyhtiö Oppo ei jättänyt Eurooppaa täysin. Yhtiö pyrkii täyttämään Oneplussan jättämää aukkoa Oppo- ja Realme-puhelimilla.

Oppon lisäksi oman osansa markkinoista pyrkii ottamaan niin ikään kiinalainen ZTE, joka kertoi viime viikolla tuovansa puhelimensa myyntiin Suomeen.

Xiaomin lailla ZTE on paluumuuttaja. ZTE:n puhelintarjonta kuihtui hiljalleen pois 2020-luvun alussa, kun yhtiö luokiteltiin länsimaissa turvallisuusriskiksi vakoiluepäilyjen vuoksi. Mainehaitta osui hetkeen, jolloin 5G-puhelimet alkoivat yleistyä ja yhtiö putosi pelistä.

Samojen epäilyjen vuoksi kiinalainen Huawei menetti oikeuden käyttää Googlen palveluita puhelimissaan. Se menetti niin ikään asemansa Euroopan puhelinmarkkinoilla.

Tekoäly nostaa hintoja…

Usean uuden puhelinvalmistajan ilmestymisen luulisi laskevan hintoja. Näyttää kuitenkin siltä, että yhtiöillä ei ole intoa lähteä laskemaan hintoja.

Selkein syy tähän on muistien hintojen nousu. Tekoälybuumin vuoksi suuret muistivalmistajat ovat keskittäneet tuotantoaan tekoälypalvelinten ja konesalien vaatimiin suuren suorituskyvyn muistipiireihin, mikä on syönyt muistivalmistusta kuluttajaelektroniikan puolelta.

Muisti- ja tallennussirujen kustannusten jyrkkä nousu on saanut jopa Applen nostamaan hintojaan. Yhtiö ilmoitti kesällä nostavansa Macbook-tietokoneiden ja Ipad-tablettitietokoneiden hintoja viidenneksellä.

Odotuksissa on, että yhtiö nostaa myös tulevan Iphone-mallinsa lähtöhintaa.

Viime vuonna julkaistun Iphone 17:n hinnat alkoivat tuhannesta eurosta. Eri arvioissa tähän odotetaan noin sadan euron lisäystä ensi kuussa, kun yhtiön puhelinten seuraava sukupolvi julkaistaan.

Saman liikkeen ovat jo tehneet Android-puhelimia valmistavat Samsung ja Google. Samsung nosti kesällä uusimman Galaxy-puhelimensa hintaa mallista riippuen 50–170 eurolla. Googlen tehokkaimman Pixel-puhelimen hinta nousi sata euroa.

Tällaisessa tilanteessa jo se on alennus, jos hinta pysyy ennallaan.

…mutta mahdollistaa uudet myyntipuheet

Sama tekoäly, joka nostaa hintoja, antaa myös mahdollisuuden uusille markkinointipuheille.

ZTE on jo ehtinyt julistaa tytäryhtiönsä Nubian tekoälypuhelimien pioneeriksi. Xiaomi on puolestaan luvannut tuoda oman tekoälyavustajansa Euroopan markkinoille ensi vuonna.

On hyvä muistaa, että Kiina on tekoälykehityksen toinen supervalta Yhdysvaltojen ohella. Kotimarkkinoillaan kiinalaisvalmistajat ovat integroineet tekoälyä innolla tuotteisiinsa.

Kiinalaiset yhtiöt eivät ole enää takamatkalla tekoälyominaisuuksien suhteen, joten niitä voi tältä osin pitää varteenotettavina haastajina markkinoita hallitseville Applelle ja Samsungille.

Toinen kysymys on EU:n lainsäädäntö. Esimerkiksi Apple on vedonnut juuri EU:n tekoälysääntelyyn, kun se on päättänyt jättää Euroopan uusimpien tekoälyominaisuuksien ulkopuolelle.

Kiinalaisyhtiöillä voi olla enemmän intoa löytää ratkaisuja tilanteeseen kuin itsetietoisella amerikkalaisyhtiöllä, joka haluaa näpäyttää virkaintoisia europäättäjiä.

Toisaalta mikään into ei poista sitä tosiasiaa, että Kiinan tiedustelulait velvoittavat yhtiöitä luovuttamaan pyydettäessä mitä tahansa tietoja Kiinan valtiolle. Tällaisten vaatimusten yhteensovittaminen vaikkapa yleisen tietosuoja-asetus GDPR:n kanssa voi tuottaa vaikeuksia jopa tekoälylle.

Geopolitiikka varjostaa yhtiöiden pyrkimyksiä

Jos kaikki menee kiinalaisyhtiöiden näkökulmasta hyvin, puhelimet ovat vasta ensimmäinen askel.

Esimerkiksi Xiaomin valikoimasta löytyy puhelimien lisäksi kaikenlaista kodinelektroniikkaa. Tämän lisäksi yhtiö valmistaa autoja, joita se varmasti haluaisi nähdä tulevaisuudessa myös Suomen teillä.

Ennen autokaupan aloittamista kannattaa olla varma, että brändillä on vetovoimaa. Puhelimet ovat hyvä tapa aistia kuluttajien mielialaa.

Kiinalaisyhtiöillä ei ole viime aikoina ollut paras mahdollinen maine Suomessa.

Esimerkiksi Xiaomin lähtöön Suomesta liittyi se, että yhtiö jatkoi liiketoimintaansa Venäjällä sen jälkeen, kun maa oli hyökännyt Ukrainaan. Huawei ja ZTE ovat kärsineet tiiviistä suhteistaan Kiinan kommunistiseen puolueeseen.

Vaikka yhtiöt saisivat suomalaiset kuluttajat vakuuttuneiksi, niiden markkina-asema on jatkossakin geopolitiikan varassa. Se tekee kiinalaisyhtiöiden menestymismahdollisuuksien arvioinnista erittäin vaikeaa.