Verottaja on hakenut joroislaisen miljonäärin Pekka Viljakaisen toiminimeä konkurssiin, Taloussanomat uutisoi.

Torstaina vireille tullut hakemus koskee Pekka Viljakaista Viljakainen Forest -toiminimen haltijana. Sillä on hakemuksen mukaan verovelkaa 69 000 euroa.

Viljakainen pitää konkurssihakemusta aiheettomana.

– Toiminimellä ei ole mitään liiketoimintaa eikä yhtään työntekijää, joten sillä ei voi olla verovelkaakaan. Konkurssihakemus poistuu maanantaina, Viljakainen kertoi Taloussanomille perjantaina.

Konkurssihakemukset ovat viime vuosina tulleet alun perin it-bisneksessä omaisuutensa luoneelle Pekka Viljakaiselle tutuiksi.

Hänen omistamaansa joroislaishotelli Pihlas Resortia on haettu yrityksen kolmen vuoden taipaleen aikana lukuisia kertoja konkurssiin. Hakemukset ovat johtuneet laskuepäselvyyksistä, mutta ne on aina vedetty pois.

Kuluvan vuoden keväällä tavarantoimittaja Despro Engineering haki Viljakaisen sijoitusyhtiötä Aii Corporationia konkurssiin. Aiemmin yhtiötä olivat hakeneet konkurssiin Verohallinto ja Varkauden kaupungin omistama kiinteistö- ja rakennuttajayhtiö Keski-Savon Teollisuuskylä oy. Nämäkin hakemukset peruttiin.