Ehdin viimein tällä viikolla nähdä suositun Frameless-näyttelyn, joka on pyörinyt Logomossa koko kesän. Se on itse asiassa nyt sunnuntaina esillä viimeistä päivää.
En tuntenut tulleeni huijatuksi, toisin kuin Helsingin Sanomien kehityspäällikkö Esa Mäkinen. Hän haukkui Framelessin ja muut samanmoiset kulttuurituotteet kitschiksi ja valenäyttelyiksi viime viikonloppuna omassa kolumnissaan (HS 22.8.). Samalla Logomo tuli nuijituksi valemuseoksi.
Mäkisen mukaan Frameless on pohjimmiltaan vedätys, jossa seinälle heijastetaan videoksi muokattuja kopioita ”puhkikuuluisista” taideteoksista. Logomo puhuu omassa markkinoinnissaan ”immersiivisestä” tavasta kokea taidetta.
Tunnistan kyllä Mäkisen kritiikin. Ja kieltämättä, esimerkiksi Edvard Munchin Huudon animointi jätti toivomisen varaa. Voisin kuvitella, että vielä Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 tällainen kökkö 3D-mallinnos olisi ollut vaikuttava. Nyt se vaikutti lähinnä ajastaan jälkeen jääneeltä.
Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Sen sijaan moni näyttelyyn kuulunut teos oli ihan aidosti vaikuttava elämys. Esimerkiksi Rembrandt van Rijnin merimaisema sai katsojan tuntemaan itsensä pieneksi, kun valtaisat tyrskyt vyöryivät kohti neljältä seinältä. Pisaroiksi hajoavat vaahtopäät saattoi melkein tuntea iholla.
Vastaavasti Claude Monet’n syysmaisema sai aikaan valtavan seesteisen olon. Kun tuuli lennätti ruskan sävyissä hehkuvia öljyvärilehtiä mukanaan, oli helppo ymmärtää miksi Monet’a pidetään impressionismin mestarina.
Elämme kopioiden ja pastissien maailmassa.
Jos haluaa nähdä Munchin Huudon, kannattaa mennä Norjan Kansallisgalleriaan Osloon. Jos kaipaa museolta sivistystehtävää tai haluaa nauttia taideteoksen alkuperäisyyden aurasta, Logomo on varmasti väärä paikka.
Framelessin kaltaisen näyttelyn katsojina olemme jo etukäteen solmineet sanattoman sopimuksen, jolla luovumme aitouden vaatimuksesta. Se mahdollistaa elämyksestä nauttimisen. Framelessiä ei kannata tulkita ahtaasti taiteen kontekstissa, mutta kulttuurielämyksenä se on varsin viihdyttävä.
Vastaavaa pohdintaa voisi käydä myös Turussa parhaillaan olevasta Banksy-näyttelystä kohdalla. Se onkin vaikeampaa. Telakkarannan näyttely nojaa vahvemmin itse Banksyn teoksiin. Mutta tässäkin tapauksessa katsoja joutuu luopumaan aitouden vaatimuksesta. Esillä olevat teokset ovat kopioita, jotka on varta vasten jäljennetty Turun tapahtumaa varten. Vierailijana tulee pohtineeksi, onko tämä taidetta, tuotetta vai vedätystä. Hyväntahtoisesti voi tietenkin ajatella, että juuri siitä on kyse kaikessa Banksyn tekemisessä.
Elämme kopioiden ja pastissien maailmassa. Sille on ominaista, että aitous ja alkuperä liudentuvat tai tulevat tulkinnanvaraisiksi.
Samppalinnan kesäteatterissa esitettiin tänä vuonna Notre Damen kellonsoittajaa täysille katsomoille. Sitä markkinoitiin sovituksena aidosta Disney-musikaalista. Oikeastihan Disneyn piirroselokuva on vain mukaelma Victor Hugon romaanista. Mikä tässä tapauksessa lopulta onkaan alkuperäisteos, jota versioidaan?
Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Oli muuten huvittavaa, että lukiessani verkosta Esa Mäkisen kolumnia tekstin väliin sattui mainos Sanoman järjestämästä Immu Fight Nightista. Se on show-esitys, jossa julkkikset mätkivät toisiaan nyrkkeilyottelua matkivassa ”ottelussa”. Tuskin yksikään lipun ostaja odottaa näkevänsä aitoa urheilua.
Kirjoittaja on Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien päätoimittaja.