Hilla-Elisa Sainio kirjoitti omakustanneromaanin miehensä suvun lähimenneisyydestä.
Hilla-Elisa Sainio: Rimpialhon matroonat. Mediapinta 2025. 175 s.
Porilaiskirjailija Hilla-Elisa Sainion väkevät sukutarinat saivat jatkoa, kun hiljattain ilmestyi hänen uusi omakustanneromaaninsa Rimpialhon matroonat. Teos on kirjailijan toinen romaani ja kuudes kirja. Esikoisromaani Vihassa vihan siemen ilmestyi vuonna 2024.
Uuden, realistishenkisen romaanin päähenkilöinä on kolme vahvaa maalaisnaista, jotka emännöivät vuorotellen Rimpialhon torppaa Viasvedellä Porin maalaiskunnassa. Monipolvinen tarina kattaa noin sadan vuoden ajanjakson lähtien 1800-luvun puolestavälistä.
Sainion tarinointi päättyy äkisti siihen hetkeen, kun Rimpialhon talon Ilkka-poika ottaa vuonna 1962 vaimokseen naapurikylästä kirjailijan itsensä. Kolmen tien risteyksessä sijaitseva sukutalo on edelleen Ilkka ja Hilla-Elisa Sainion hallussa.
Suomen ollessa Venäjän vallan alla Rimpialho oli Alikartanon maatilan torppa. Siinä asui ensin Gustaava Josefiina miehensä Fransin kanssa. Kun miespuolista tilan jatkajaa ei aikanaan löytynyt, riuska Petronella-tytär vastuun torpasta leveille harteilleen ja hänen jälkeensä Petronellan tytär Martta Josefiina.
”Rimpialho eli omaa elämäänsä Viasveden kupeessa. Sen elämää ei paljon ulkomaailman hetkauttanut, mutta oli sielläkin vähän muutosta tapahtunut. Frans oli huonona. Petronellasta oli kehittynyt ronski nainen. Melkein aina oli peltotöissä. Miesten pussihousut kuuluivat hänen vakiovarustukseensa.”
Vuosikymmenien vieriessä Rimpialhoon syntyi useita poikia ja tyttäriä. Lähes poikkeuksetta nämä lähtivät omille teilleen, osa Porin ulkopuolelle ja jotkut jopa Amerikkaan asti. Rimpialhon talossa elettiin monta kertaa puutteessa, ja vyötä kiristettiin tämän tästä. Raskasta työtä tehtiin hirvittäviä määriä huonolla ruoalla.
Sainion käyttämä kieli on vivahteikasta ja värikylläistä. Pori ja Rimpialho elävät romaanin kuluessa läpi nälkävuodet ja niiden jälkimainingit, Suomen itsenäistymissaajat, 1920- ja 1930-luvut sekä kaameat sota-ajat.
Kirjailijan kuvaamat naishenkilöt pärjäävät miehiä paremmin torpan töissä ja muutenkin. Myös sitoutuminen taloon on enemmän naisellisen vietin ohjaamaa. Sainion mieshenkilöt ovat lähinnä statisteja, jotka seuraavat sivusta vahvojen naisten edesottamuksia.
Rimpialhon matroonat kärsii jonkin verran tyylillisestä epäyhtenäisyydestä. Ajoittain on jopa häiritseviä tyylirikkoja. Muuten Sainio kirjoittaa säkenöivää biofiktiota Porin lähihistoriasta. Vahva sanomisen palo on selvästi havaittavissa.
”
Sainion käyttämä kieli on vivahteikasta ja värikylläistä.