Monisatapäinen nuorisojoukko remusi lauantaiyönä Kemin Citymarketin alueella.

Siniseen vaatteeseen ommeltu hihamerkki, jossa lukee valkoisella poliisi ja polis.

Avaa kuvien katselu

Lapin poliisi pyysi sosiaalisessa mediassa vanhempia hakemaan lapsensa pois nuorison kokoontumispaikalta. Kuva: Antti Mikkola / Yle

10:41•Päivitetty 10:53

Meri-Lapissa poliisilla oli poikkeuksellisen kiireinen lauantain ja sunnuntain välinen yö. Eniten tehtäviä oli Kemin keskustan alueelle, jossa satapäinen nuorisojoukko vietti venetsialaisia.

Lapin poliisi vetosi lauantai nuorten vanhempiin sosiaalisessa mediassa, että he hakisivat lapsensa pois kokoontumispaikalta Citymarketin alueelta lasten oman turvallisuuden vuoksi.

Poliisi kertoi lauantai-iltana Facebookissa, että monisatapäinen joukko päihtyneitä alaikäisiä oli kokoontunut Kemin Citymarketin pihalle ja sen läheisyyteen juhlimaan. Alueella ammuttiin poliisin mukaan ilotulitteita, huudatettiin musiikkia ja aiheutettiin monenlaista häiriötä.

Toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta

Poliisi kertoi sunnuntaina, että paikalla oli ollut hyvin paljon erittäin päihtyneitä alaikäisiä. Eniten eniten päihtyneitä nuoria poimittiin pois kadulta, heitä toimitettiin koteihinsa ja osan vanhemmat hakivat poliisiasemalta. Osa päihtyneistä nuorista päätyi myös putkaan.

Poliisi teki yön aikana toistakymmentä lastensuojeluilmoitusta.

Alueella tapahtui myös pahoinpitelyitä, ilkivaltaa ja liikennerikoksia.

Myös esimerkiksi Oulussa poliisi vetosi sosiaalisessa mediassa vanhempiin, jotta he hakisivat lapsensa pois juhlimasta.

Uutinen päivittyy