Paraguayn soratiet olivat haastavia kuljettajille. Sami Pajari kiersi kivet ja ajoi MM-rallin voittoon.

Sami Pajari tuuletti Paraguayn MM-rallin voittoa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sami Pajari on ajanut uransa kolmanteen rallin MM-sarjan osakilpailuvoittoon.

Paraguayn osakilpailuvoitto on Pajarille myös kolmas perättäinen. Hän voitti aiemmin heinäkuussa Viron osakilpailun ja seuraavaksi myös Suomen MM-rallin.

Kilpailussa toiseksi ajoi Hyundai-kuljettaja Hayden Paddon ennen tallikaveriaan Adrien Formauxia. MM-sarjaa johtava Elfyn Evans jätettiin rallissa neljänneksi, mikä kavensi sarjassa toisena olevan Pajarin eroa walesilaiseen.

– Mieletöntä. Suuret kiitokset tallille jälleen kerran. Ei ollut helppo ralli. Ei kuljettajille, mutta ei myöskään tiimillekään. Näin luotettavan auton rakentaminen on avain menestykseen. Olen todella, todella ylpeä ja todella onnellinen, Pajari tunnelmoi maalissa.

Evans johtaa MM-sarjaa Pajariin nähden nyt 20 pisteen erolla. Kautta on vielä jäljellä kahdesta kolmeen osakilpailua riippuen siitä, ajetaanko viimeistä kilpailua Saudi-Arabiassa.

– Tuntuu todella hyvältä. En tiedä sen enempää pisteistä, mutta yritämme tehdä parhaamme mestaruustaistossa, Pajari sanoi.

Sami Pajari Paraguayn MM-rallissa.

Avaa kuvien katselu

Paraguayn tiet olivat kuljettajille haastavia. Pajari hallitsi olosuhteet. Kuva: Alamy/All Over PressPaljon ulosajoja

Pajari nousi Paraguayssa kärkipaikalle jo perjantaina, kun Hayden Paddon ja Elfyn Evans kärsivät rengasrikoista. Paraguayn kivisillä sorateillä useilla kuljettajilla oli muutenkin haasteita.

Ulos ajoivat esimerkiksi Oliver Solberg, Sebastien Ogier, Thierry Neuville ja Takamoto Katsuta kahteenkin otteeseen. Katsuta ajoi perjantain lisäksi ulos myös sunnuntaina, ja hänet vietiin varotoimenpiteenä sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Ulosajojen ja rengasrikkojen avittamana Pajari pääsi turvallisen tuntuiseen johtoon. Hän hallitsi tilannetta hyvin, eikä pyrkinyt ottamaan turhia riskejä renkaidensa kanssa.

MM-rallikausi jatkuu seuraavaksi Chilessä 10.–13. syyskuuta.

Uutinen päivittyy.