Vihdin Herrakunnalle suunnitellaan yhteisöllisen hyötypuutarhan perustamista. Herrakuntatalossa pidettiin 25. elokuuta esittelytilaisuus talkoilla toteutettavan puutarhan rakentamisesta.

Hanketta vetää Elämänitu ry puheenjohtajansa Mira Teräväisen johtamana. Mukana toimii Herrakunnan kyläyhdistys. Puutarhahankkeesta kertoo Elämänitu tiedotteessaan.

Tarkoitus on, että mahdollisimman moni innostuu yhteisöllisestä hyötypuutarhasta ja osallistuu talkoihin mahdollisuuksiensa ja kiinnostuksensa mukaan. Hanketta rahoittaa Microsoftin Suomen hankerahasto.

Hankkeen myötä Herrakunnan kylätalon pihalle perustetaan yhteisöllinen hyötypuutarha, jossa kaikki taloa ja sen ympäristöä käyttävät voivat virkistäytyä, osallistua mielekkääseen toimintaan puutarhan perustamisessa ja hoidossa, sekä nauttia tulevaisuudessa puutarhan antimista.

Hyötytarhaan istutetaan talkoovoimin omena- ja päärynäpuita, viinimarjapensaita, raparperia, mansikoita, monivuotisia yrttejä ja perustetaan kasvimaa.

Puutarhassa huomioidaan pölyttäjäystävällisyys, siilien ja sisiliskojen elinympäristön tukeminen ja linnuille laitetaan pönttöjä.

Puutarha perustetaan pientä kasvimaata lukuun ottamatta monivuotisista hyötykasveista.

Paikkaan tulee mukava oleskelualue, jossa voi kokoontua ja järjestää pieniä tapahtumia. Hankerahoituksen avulla siis perustetaan hyötypuutarha, josta hyötyvät kaikki, niin ihmiset kuin ympäristökin.

Ensimmäiset talkoot pidetään torstaina 3. syyskuuta kello 15–19 Herrakuntatalon pihalla, osoitteessa Kauppilantie 21. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Talkoita järjestetään ensin syys- ja lokakuun ajan ja jatketaan keväällä 2027.