Stockmannin kuudenteen kerrokseen avautuu syyskuussa maksullinen sisäleikkipaikka Sandis Family.

Noin 260-neliöisen leikkipaikassa pääroolissa ovat hiekkaleikit.

Kahden hiekkalaatikon lisäksi alueella voi leikkiä kauppa- ja rakenteluleikkejä.

Yrityksen ensimmäinen toimipiste avautui Espoon Kauppakeskus Lippulaivaan tammikuussa.



Havainnekuva Espoon Lippulaivan Sandiksesta. Sandis Family

Stockmannin Sandiksen erikoisuus on hiekka, johon on sekoitettu mikrobiuutetta.

– Ratkaisun tarkoituksena on tuoda luonnon mikrobien monimuotoisuuteen perustuvaa luontoaltistusta osaksi lasten tavallista leikkiä myös urbaanissa sisäympäristössä, Sandis Family kertoo tiedotteessaan.

Isabella Vanhanen, yksi sisäleikkipuistoyrityksen yrittäjistä, toteaa Helsingin Uutisille, että vastaavaa altistusta ei saa ulkona olevien leikkipuistojen hiekkalaatikoista.

– Niissä käytetään tavallista hiekkaa. Maapinta taas on osan vuodesta jäässä.

Hän huomauttaa, että lasten lisääntyneiden allergioiden yhtenä syynä on pidetty liian kliinistä ympäristöä.

Hiekkaleikkien lisäksi Sandiksen leikkipaikassa korostetaan luonnonmateriaaleja sekä rauhallista ja luonnonmukaista leikkiympäristöä, vaikka sisätiloissa ollaankin.

Yrityksen tavoitteena on laajentaa liikeideaansa Suomen rajojen ulkopuolelle ensi vuoden aikana.



Hiekkalaatikko tarjoaa leikkien lomassa luontoaltistusta. Sandis Family

Vanhanen kertoo, että lähtökohtaisesti Sandikseen tullaan lapsen kanssa.

Kahden tunnin leikkiaika maksaa yhdeltä lapsena arkena 14,90 euroa ja viikonloppuisin 18,90 euroa.

Hintaan sisältyy yhden aikuisen sisäänpääsy. Aikuiselle tarjotaan kahvia, teetä ja kuplavettä.

Suunnitteilla on myös hoitopalvelu, jonne lapsen voi jättää erillismaksusta ostoksilla käynnin ajaksi.

Hoitaja voi ottaa enimmillään viisi lasta.

Hoitopalvelun aikataulut ja hinnat ovat vielä suunnitteilla.

Espoon Sandiksessa lippu maksaa arkena 9,90 euroa ja viikonloppuna 14,90 euroa.

Sandis Family avautuu Stockmannin 6. kerrokseen 19. syyskuuta.