Viime vuonna käräjäoikeus tuomitsi venäläisen Voislav Tordenin elinkautiseen vankeusrangaistukseen Ukrainassa tehdyistä sotarikoksista.

Avaa kuvien katselu
Media seurasi oikeudenkäyntiä toisessa salissa, joten Voislav Torden kuvattiin ruudun välityksellä Helsingin hovioikeudessa 9. helmikuuta 2026. Kuva: Mikko Koski / Yle
10:05•Päivitetty 10:46
Helsingin hovioikeus on antanut ratkaisunsa venäläisen Voislav Tordenin sotarikosjutussa.
Hovioikeus tuomitsi Voislav Tordenin kolmesta sotarikoksesta 12 ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen
Viime vuoden maaliskuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Voislav Tordenin elinkautiseen vankeusrangaistukseen neljästä Ukrainassa vuonna 2014 väijytyksen yhteydessä tehdystä sotarikoksesta. Käräjäoikeuden mukaan vakavin rikos oli ukrainalaisen sotilaan surmaaminen.
Torden vaati hovioikeudessa, että syyte hylätään tai joka tapauksessa rangaistusta alennetaan.
Hovioikeus: Tordenílla ei esimiesvastuuta
Yhteenotossa oli kysymys Ukranan lippua väärinkäyttäen 5. syyskuuta 2014 toteutetusta väijytyksestä, johon Rusitš–ryhmä on osallistunut osana Betmen-pataljoonaa ja muita ryhmiä.
Aidar-pataljoonaan kohdistettu väilytys johti 22 ukrainalaissotilaan menehtymiseen ja neljän sotilaan haavoittumiseen.
Hovioikeus katsoi, että ainakin neljä surmatuista oli haavoittuneita.
Hovioikeus katsoi, että Torden toimi Rusitsh-ryhmän apulaispäällikkönä ja että ryhmään on kuulunut päällikön ja apulaispäällikön lisäksi ainakin kaksi jäsentä,
Hovioikeus katsoi, että Torden oli väijytyksessä ampunut kevyellä konekiväärillä kohti ukrainalaisia sotilaita ja syyllistynyt sotarikokseen.
Hovioikeuden mukaan asiassa ei kuitenkaan ole esitetty riittävää näyttöä siitä, että Torden olisi itse ampunut tai että Rusitš–ryhmän kaksi muuta jäsentä olisivat ampuneet haavoittuneita sotilaita.
Hovioikeuden mukaan Torden ei siten ollut henkilökohtaisesti eikä esimiehenä vastuussa haavoittuneiden ukrainalaissotilaiden ampumisesta. Hovioikeus hylkäsi syytteen tältä osin.
Hovioikeus kuitenkin katsoi, että osallistuessaan muiden joukkojen kanssa yhdessä tekemäänsä tekoon, Torden on ollut osaltaan vastuussa sotilaiden surmaamisesta ja haavoittamisesta.
Torden kiisti oikeudessa osallistuneensa väiytykseen.
Uutinen päivittyy.
Poliisin esitutkintamateriaalista koottu video näyttää poliisin mukaan Voislav Tordenin haastatteluita alkuperäislähteistä:
Käräjäoikeus: Torden oli vastuussa sotilaan kuolemasta
Aiemmin Helsingin käräjäoikeus katsoi, että Torden toimi apulaispäällikkönä Rusitš-nimisessä puolisotilaallisessa ryhmässä, joka osallistui aseelliseen hyökkäykseen Ukrainan asevoimien sotilaita vastaan Luhanskin alueella sijaitsevalla tarkastuspisteellä.
Hän käytti tapahtumien aikaan nimeä Jan Petrovski.
Vaikka käräjätuomiossa Tordenin ei itse katsottu ampuneen sotilaita, häntä pidettiin esimiesasemansa vuoksi vastuullisena yhden sotilaan kuolemaan riippumatta siitä, oliko juuri hän tai joku muu ryhmän jäsenistä surmannut miehen.
Väijytyksessä haavoittuneen sotilaan ampuminen oli käräjäoikeuden mukaan niin raaka ja julma, että teko on rinnastettavissa murhaan.
Voislav Torden on kaiken aikaa kiistänyt syyllistyneensä sotarikoksiin ja toimineensa ryhmän apulaispäällikkönä. Tordenin mukaan hänen tehtävänään ei ollut osallistua taisteluun vaan tehdä propaganda- ja rekrytointivideoita tv-toimittajan kanssa.
– En osallistunut taisteluun. Minä en ampunut yhtään laukausta, hän lausui käräjillä.
Oikeudenkäynti järjestettiin Suomessa, sillä venäläinen Torden jäi kiinni täällä elokuussa 2023.