Nuorajärven kunnostustarve on arvioitu kiireelliseksi lintulajien säilymisen kannalta.

Laaja lintuvesialue, jonka keskellä ja oikeassa reunassa on vesialueita, taustalla metsää ja pilvinen taivas.

Avaa kuvien katselu

Nuorajärven kunnostustoimet alkavat syyskuun alussa. Avovesialuetta ruopataan lisää varsinkin kuvassa näkyvien kahden vesialtaan väliin. Kuva: Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Tampereen Teiskossa sijaitsevalla Nuorajärvellä aloitetaan syyskuussa lintuvesikunnostus.

Kunnostustyöt valmistuvat viimeistään ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, kertoo Sisä-Suomen elinvoimakeskus tiedotteessaan.

Nuorajärven lintuvesikunnostuksessa avovesialuetta lisätään ruoppaamalla. Avovesialuetta kasvatetaan noin 1,7 hehtaaria.

Avovesialueen lisääminen kasvattaa vesilinnuille sopivan pesimä- ja ruokailuympäristön pinta-alaa.

Lisäksi alueelle rakennetaan erikokoisia ja -muotoisia pesimäsaarekkeita vesilinnuille. Uusien vesialueiden väliin jäävät saarekkeet tarjoavat suojaisia pesimä- ja ruokailupaikkoja usealle lajille.

Suunnitelmalle on vesilain mukainen lupa ja suostumus maanomistajilta.

Nuorajärvi on Natura 2000 -alueisiin kuuluva valtakunnallisesti arvokas lintuvesi ja suojeltu lintudirektiivin perusteella.

Vesien kunnostukseen kuuluu ruoppauksen lisäksi ruoppausmassojen kaivua, kuljetusta ja läjitystä Natura 2000 -alueen ulkopuolisille pelloille.

Linnusto taantunut, kunnostustarve kiireellinen

Peltomaiden ympäröimässä Nuorajärvessä on avovettä noin yhdeksän hehtaaria kahdessa altaassa, jotka ovat kooltaan yksi ja kahdeksan hehtaaria.

Elinvoimakeskuksen mukaan järvi on linnuille tärkeä pesimäympäristö ja muuttoaikainen levähdyspaikka.

Nuorajärvellä on pesinyt ja tavattu useita uhanalaisia lajeja, kuten äärimmäisen uhanalainen punasotka ja erittäin uhanalainen mustakurkku-uikku.

Järven vesilinnusto on kuitenkin taantunut 2000-luvun puolella esimerkiksi runsastuneen pienpetokannan takia.

Sisä-Suomen elinvoimakeskus kertoo tiedotteessaan, että Nuorajärven kunnostustarve on arvioitu kiireelliseksi lintudirektiivin lajien säilymisen kannalta.

Nuorajärven kunnostukset ovat osa Priodiversity Life -hanketta ja Helmi-elinympäristöohjelmaa, joiden tavoitteena on Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen.