Suomalaisen hevimusiikin maailmanlaajuista menestystarinaa kerrataan nyt Yle Areenassa.

Kaamos – suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa on lisätty tänään Yle Areenaan.

Kaamos on viisiosainen dokumenttisarja suomalaisen metallimusiikin aikakausista 1970-luvulta 2020-luvulle saakka.

”Kymmenien artistien, bändien ja heviheimon tärkeimpien taustavaikuttajien haastattelut avaavat metallimusiikin merkittävimmät virstanpylväät, kulissien takaiset tapahtumat, aallonpohjat ja menestystarinat ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle”, hehkutetaan Ylen tiedotteessa.

(Tiedä nyt tuosta ”ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle” -kohdasta, mutta mennään nyt tällä…)

Kaamoksen kertojina toimivat Tuomas Holopainen (Nightwish), Noora Louhimo (ex-Battle Beast), Samy Elbanna (Lost Society), Juha Raivio (Swallow the Sun) ja Janne Joutsenniemi (Stone).

Jaksot ovat pituudeltaan noin 50 minuuttia kukin, ja niiden kuvaukset kuuluvat seuraavasti:

Jakso 1: Talvi

”Se on pienestä kii, pirun pienestä kii! Suomen heavy metal -skene oli 1970-luvulla hyvin pieni, mutta pian oltiin jo kolkuttelemassa kansainvälisen menestyksen portteja. Kotimaisen metallin routaisia juuria kaivelemassa mm. Kimmo Kuusniemi, Muska Babitzin, Hannu Leidén, Michael Monroe, Mape Morottaja, Kultsi Kultalahti, Twist Twist Erkinharju, Kepa Salmirinne, Läjä Äijälä, Lordi, Jay Lewis, Marco & Zachary Hietala, Janne Joutsenniemi, Roope Latvala ja Kärtsy Hatakka. Kertojana Samy Elbanna.”

Jakso 2: Kevät

”1990-luvun alun lama-Suomen helvetillisestä synkkyydestä kansainvälisissä rinnoissa sykkiviin, verta valuviin heartagrameihin. Hyvästi glam, speed ja thrash, tervetuloa death ja black metal sekä saatananpalvontapaniikki. Brutaalia soundia janonnut metallikansa pani postinkantajien selkärangat koetukselle kasettitreidauksella. Suomalainen metalli penetroituu kellareista kansainvälisille areenoille ja levy-yhtiöille. Mukana mm. Beherit, Abhorrence, Amorphis, Luxi Lahtinen, Demilich, Lord Satanachia, Stratovarius, Sentenced, Silke Yli-Sirniö, Children of Bodom ja HIM. Kertojana Janne Joutsenniemi.”

Jakso 3: Kesä

”Kun maailmanloppu ei vuosituhannen vaihteessa tullutkaan, Suomen maine metallimaana räjähti. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli suomalaisen hevin maailmanlaajuisen läpimurron kulta-aikaa ja metallista tuli kansallismusiikkia; heviä selloilla, erityisopettajan raskasta jyystöä, metallirffien parittamista suomenkielisiin sanoituksiin ja lopulta kumipukuiset hevihirviöt Euroviisuvoittoon. Mukana mm. Apocalyptica, Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus, Stam1na, Kotiteollisuus, Nightwish, HIM, 69Eyes, Tarja Turunen ja Lordi. Kertojana Noora Louhimo.”

Jakso 4: Syksy

”’Kuinka paljon sä haluat tätä?’ Traagisista tarinoista ja varoittavista esimerkeistä huolimatta raskas musiikki vaatii usein veronsa. Unelman toteutumisen ja rundaamisen sietämätön raskaus, päihdesekoilut, terveysongelmat ja supertähtien yhteentörmäykset. Hiljaisuuden päättävä sovinto, tosiystävyys, musiikin voima sekä folkmetallin parantava huumori ja sankarienergia. Mukana mm. Battle Beast, Noora Louhimo, Sentenced & Miika Tenkula, Children of Bodom, Bodom After Midnight & Alexi Laiho, Silke Yli-Sirniö, Joel Hokka, Tarja Turunen, Marco Hietala ja Ensiferum. Kertojana Juha Raivio.”

Jakso 5: Kaamos

”’Ahdistus tunnetaan siellä, missä kasvaa havumetsää.’ Kaamoksessa aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle, mutta kaamos on myös mielentila. Matka suomalaisen metallin, luovuuden, heimojen ja hymnien juurille, sinne mistä kaikki kumpuaa. Entä miltä tulevaisuus näyttää? Mukana mm. Ville Valo, Teemu Mäntysaari, Anna-Maria von Bonsdorff, Joel Slotte, Samy Elbanna, Battle Beast, Children of Bodom, Sara, Havukruunu, Swallow The Sun, Amorphis, Lähiöbotox, Heta Hyttinen, Jouni Markkanen, Tony Taleva, Stoned Statues, Atlas, Luna Kills ja Assemble The Chariots. Kertojana Tuomas Holopainen.”

Kaamosta voi katsoa täältä.