Timo Korhonen
Veronica Verho on TTK:n uusi juontaja. Pitkästä urasta huolimatta monien katse kiinnittyi juontajan ulkomuotoon.
Sunnuntai-iltana 30. elokuutta koitti kauan odotettu hetki, kun Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uusi juontaja paljastettiin kuukausien salailun ja spekulaation jälkeen. Kuten moni arvasikin, piikkikorkoihin astuu , 30.
Arkistovideolla Veronica Verho kertoo peloistaan:
Youtubesta tähtitaivaalle aikoinaan ponnistanut Veronica on tiennyt pestistään keväästä asti. Koekuvauksissa hän kävi jo viime syksynä. Ennen sunnuntaita hän sai hiiskua asiasta ainoastaan lähimmilleen.
– Kerroin parhaille ystävilleni, puolisolleni sekä muutamalle perheenjäsenelle, Veronica paljastaa Katsolle.
Uusi TTK-juontaja:
katso
09:15
Katsojilta suorat sanat uudesta TTK-juontajasta
Uuden juontajan julkistus keräsi paljon pohdintaa.
Veronica oli ovela: hän kutsui ystävänsä sunnuntai-iltana tupareihin, mutta juhlien aikana televisiosta paljastuikin, että Veronica on uusi TTK-juontaja.
Timo Korhonen
Ei jätä radiota
TTK on syksyn odotetuimpia viihdepläjäyksiä. Veronicaa livelähteykset kuitenkin työllistävät vain sen verran, että hän pystyy jatkamaan työskentelyä myös radiossa. Hän on juontanut Radio Novan iltapäiviä yhdessä kanssa alkuvuodesta saakka.
– Balanssi on tosi hyvä, koska viikon viimeinen radiolähetys on aina torstaisin ja TTK:n käsispalaveri on perjantaina. Sunnuntaina sitten pääpäivä, Veronica kertoo jatkaen perään:
– En tiedä, kuka tämän aikataulun oli tähtiin kirjoittanut, mutta kiitos hänelle!
Vanha video julki:
katso
12.2. 13:15
Tunnistaisitko? Tältä Veronica Verho näytti uransa alussa
Yle uteli Veronicalta vuonna 2016, mitä tubettaminen oikein tarkoittaa.
Veronicalla on monta rautaa tulessa: TTK:n ohella hän jatkaa normaaleiden radiotöidensä parissa.
Timo Korhonen
Kritiikkiä tatuoinneista
Vappu aloitti TTK-juontajana vuonna 2009. Monien katsojien silmissä hän olikin olennainen osa ohjelman lumoa.
Tieto Veronican juontopestistä on otettu pääasiassa hyvin vastaan, mutta eriäviäkin mielipiteitä on. Muun muassa Veronican lukuisat tatuoinnit sekä venytetyt korvanlehdet tuntuvat hiertävän osaa katsojista.
– Olen ollut allalla sen verran pitkään, että olen tottunut siihen. Kaikkia ei vaan voi miellyttää, Veronica toteaa hymyillen.
– Ajattelen, että siihen on syy, miksi minut on tähän palkattu. En peitellyt tatuointejani koekuvauksissa, eikä sitä ole tuotannon taholta pyydettykään.
Ernest Lawson
katso
7.8. 11:15
Ernest Lawson: Paljastus TTK-juontoparista!
Ernest palaa ohjelmaan tällä kertaa täysin uuden juontajaparin kanssa.
Veronicalla on lukuisia tatuointeja ympäri kehoaan. Hän huomauttaa, että ne ovat kuitenkin paikoissa, joissa ne pysyvät usein piilossa vaatteiden alla. Arkistokuva 2023.
ATTE KAJOVA
Paita on ihan vaan paita
Veronican tatuointeja ei siis olla livelähteyksiä varten peittämässä esimerkiksi meikillä. Voi kuitenkin olla, etteivät katsojat pääse niitä kovin tarkasti tiirailemaankaan.
– Olemme kuitenkin Suomessa, jossa ollaan 80 prosenttia ajasta pitkähihaiset päällä, Veronica huomauttaa.
– Eli sitä on ainakin turha spekuloida, että piilottelenko hihoilla tatuointeja. En piilottele, hän naurahtaa.
Juhani Koskinen podcastissa:
katso
26.9.2025 09:15
Podcast: Juhani Koskinen avautuu Tinder-kokemuksistaan
Juhani Koskinen kertoo Gogin kantabaarissa parisuhdehaaveistaan ja erostaan Veronica Verhon kanssa.