Joissakin tapauksissa kompostori on hankittu määräysten täyttämiseksi, mutta sitä ei käytetä.

Kotitalousjätteitä jätesäiliössä.

Avaa kuvien katselu

Kaikkiaan tutkimuksessa tarkasteltiin noin 4 800 kotitalouden sekajätteitä. Kuvituskuva. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Biojäte muodostaa edelleen yli kolmanneksen kotitalouksien sekajätteestä. Tulos selviää Lounais-Suomen Jätehuollon sekajätteen koostumustutkimuksesta.

LSJH kertoo tiedotteessaan, että etenkin kompostoinnista ilmoittaneiden taajama-alueen pientalojen roskapussissa biojätettä on lähes yhtä suuri osuus kuin niissä haja-asutusalueen pientaloissa, joissa biojätettä ei kerätä erikseen.

Jätehuoltoviranomaisten tarkastuksissa on havaittu, että kompostoria ei aina löydy kiinteistöltä kompostointi-ilmoituksesta huolimatta. Joissakin tapauksissa kompostori on hankittu määräysten täyttämiseksi, mutta sitä ei käytetä.

– Tutkimus ei tarjoa vastausta siihen, miksi kompostointi ei näy tuloksissa pienempänä biojätteen osuutena. Ehkä osa uusista kompostoijista vielä harjoittelee kompostorin käyttöä. Sattumallakin voi olla osuutta, kun tutkitut näytemäärät ovat rajallisia, arvioi LSJH:n tutkimus- ja kehityspäällikkö Miia Jylhä tiedotteessa.

Kaikkiaan tutkimuksessa tarkasteltiin noin 4 800 kotitalouden sekajätteitä. Sekajätteen suurimmat jakeet olivat biojäte (34,6 %), muovit (16,7 %) sekä sekalaiset jätteet (15,2 %).

Biojätteen osuus kasvoi hieman vuoden 2024 tutkimuksesta, muovien osuus pysyi lähes ennallaan.

Parhaiten lajittelu onnistuu taajama-alueen taloyhtiöissä sekä pientaloissa, joissa biojäte kerätään erikseen pihalla olevaan biojätteen jäteastiaan.