Keväällä Vuohi-nimellä lanseerattu urheilumedia tuodaan pysyväksi osaksi Mediakonserni Keskisuomalaisen mediatarjontaa. Urheilumedia jatkaa uudella Meksi Urheilumedia -nimellä.

Samalla urheilumedian verkkopalvelu ja sosiaalisen median kanavat on päivitetty uuden nimen mukaisiksi.

– Valtakunnalliselle, erottuvalle urheilumedialle on selvästi kysyntää. Oman, tunnistettavan brändin ja tavaramerkin alle voimme rakentaa pitkäjänteisesti kasvavaa urheilumedialiiketoimintaa sekä kehittää uusia sisältöjä ja kaupallisia ratkaisuja. Tulemme tekemään Suomen meksikkäintä urheilujournalismia, sanoo Mediakonserni Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

– Yleiskuva siitä, mitä sportissa tapahtuu. Aineksia ajatteluun ja urheilun ymmärtämiseen. Ja tunne kisamatkasta, joka ei pääty koskaan. Siinä kolme urheilunystävän perustarvetta, joita meidän mediamme keskittyy ruokkimaan, kertoo Meksi Urheilumedian vastaava tuottaja Markku Korhonen.

Syksyn aikana Meksi Urheilumedian sisältötarjontaa kehitetään edelleen. Ajankohtaisen urheilu-uutisoinnin ja tulospalvelun rinnalla Meksi Urheilumedia tarjoaa myös syventävää, aikakausmaista urheilujournalismia. Syksyn aikana tarjontaa laajennetaan lisäksi uusiin sisältömuotoihin, kuten podcasteihin ja lyhytvideoihin.

Meksi Urheilumedian ydintiimiin kuuluu seitsemän henkilöä ja oma urheilun uutisdeski. Sen tukena on mittava avustajaverkosto sekä Mediakonserni Keskisuomalaisen laaja urheilutoimitusten verkosto. 

Urheilumedian kehittäminen vahvistaa myös Mediakonserni Keskisuomalaisen kaupallista tarjontaa. Tänään julkaistussa tiedotteessa korostetaan, että Meksi Urheilumedia tarjoaa mainostajille valtakunnallisen ympäristön urheilusta kiinnostuneiden yleisöjen tavoittamiseen. Meksi Urheilumedia vahvistaa konsernin valmiuksia vastata myös Suomen uudistuvan rahapelimarkkinan tuomiin kaupallisiin mahdollisuuksiin.