Jari-Matti Latvalalla oli Monacossa 27 neliömetrin kokoinen asunto.

Jari-Matti Latvalan, 41, oikeudenkäynti alkoi maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Yksi oikeudenkäynnissä käsitellyistä asioista oli Latvalan Monacossa sijainnut 27 neliömetrin kokoinen asunto.

Latvalaa syytetään törkeästä veropetoksesta. Syyte koskee vuosia 2015–2018 ja liittyy Monacossa virallisesti asuneen Latvalan verovelvollisuuteen Suomessa.

Puolustuksen ennakkovastauksesta selviää, että Latvalan Monacon koti oli kooltaan 27 neliömetriä. Asunnossa oli puolustuksen mukaan ”iso” terassi. Latvala maksoi vastauksen mukaan kodistaan ”huomattavaa” vuokraa: yhteensä yli 360 000 euroa ajalta, jolloin hän asui asunnossa.

Jari-Matti Latvalan tapausta käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Maarit Pohjanpalo

Latvala oli asunnossa vuokralaisena lokakuun 2008 lopulta marraskuuhun 2020 saakka. Keskimääräiseksi kuukausivuokraksi muodostui näin hieman yli 2 500 euroa.

Puolustuksen mukaan asunto oli Latvalan varsinainen koti. Hän oli kalustanut sen itseään varten ja vietti siellä aikaa myös tyttöystävänsä kanssa. Asuntoon liittyi lisäksi muun muassa sähkösopimus ja kaapelitelevisiosopimus.

Syyttäjä eri mieltä

Syyttäjä katsoo, ettei asunto kerro Latvalan todellisen elämän keskittyneen Monacoon.

Syyttäjän mukaan Latvalalla oli Monacossa vain vähän henkilökohtaisia tai taloudellisia siteitä. Vaikka hänellä oli siellä oma vuokra-asunto, hän vietti syyttäjän mukaan merkittävän osan ajastaan Suomessa.

Syyttäjä katsoo Latvalan asuneen tosiasiassa Suomessa viimeistään vuoden 2014 alusta lähtien. Haastehakemuksen mukaan Latvala oleskeli Suomessa vähintään 190 päivää vuonna 2014, 189 päivää vuonna 2015, 221 päivää vuonna 2016 ja 220 päivää vuonna 2017.

Syyttäjän mukaan Latvala on itse ilmoittanut selvästi pienemmät määrät Suomessa vietetyiksi päiviksi.

Latvala kiistää näkemyksen ja katsoo, että hänen varsinainen kotinsa oli kyseisinä vuosina Monacossa.

Haastehakemuksen perusteella Etelä-Suomen syyttäjäalue vaatii Latvalalle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.