Tunnetta saa lisättyä pienillä harjoituksilla.

Kiitollisuudella on suotuisia terveysvaikutuksia. Kuva: Shutterstock
Lue tiivistelmä
Kiitollisuuden tunne voi auttaa ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja ja pitämään kiinni elämäntapamuutoksesta, kertoo uusi tutkimus.
British Journal of Health Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 7 000 ihmisen tietoja eri ikäluokista.
Tutkimuksen mukaan positiiviset tunteet tukevat itsesäätelyä, ja kiitollisuus vähentää negatiivisia tunteita kuten stressiä ja ahdistusta.
Kiitollisuutta voi harjoitella esimerkiksi pitämällä kiitollisuuspäiväkirjaa tai kirjoittamalla kiitollisuuskirjeen.
Lähes kaikki tietävät, miltä tuntuu, kun ajatuksena on lähteä kävelylle, mutta sohvanpohja houkuttelee. Tai kun haluaisi syödä terveellisemmin, mutta herkut odottelevat hyllyssä.
Mikä tekisi hyvistä terveysvalinnoista tai jopa kokonaisesta elämäntapamuutoksesta helpompaa?
Tuoreen tutkimuksen mukaan hieman odottamattomankin tunteen tavoittaminen saattaa auttaa. British Journal of Health Psychology -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan nimittäin kiitollisuus voi auttaa pitämään kiinni terveystavoitteista.
Tulokset ovat alustavia, mutta niiden mukaan näyttää siltä, että ihmisen kokema kiitollisuus ja terveyttä edistävä käyttäytyminen liittyvät toisiinsa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin dataa lähes 7 000 ihmisestä eri ikäluokista ja väestöryhmistä. Mukana oli muitakin kuin perusterveitä henkilöitä.
Tutkimus tarkasteli esimerkiksi sitä, kuinka usein ihmiset söivät tuoreita vihanneksia tai hedelmiä ja kuinka usein he päättivät kävellä niin paljon kuin mahdollista tai valitsivat portaat hissin sijaan. Raportoitu kiitollisuuden kokemus näytti saavan ihmiset valitsemaan terveysteon useammin.
Myönteiset tunteet auttavat itsensä ohjaamisessa
Kiitollisuutta kuvataan tutkimuksessa taipumuksena huomata ja arvostaa hyviä asioita.
Kiitollisuuden tunteen tiedetään suojaavan stressaavien aikojen ja kriisien keskellä. Se vähentää negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja katkeruutta, ja lisää optimismia ja positiivisia tunteita, kertoo Terveyskirjasto.
Tähän saattaakin tutkimuksen mukaan ainakin osittain liittyä kiitollisuuden teho terveysvalintoja tehdessä:
Positiiviset tunteet tukevat ihmisen itsesäätelyä. Siksi ne auttavat tekemään parempia terveysvalintoja. Tärkeää on myös hallita negatiivisia voimakkaita tunteita, kuten turhautumista, stressiä tai ahdistusta, sillä ne häiritsevät itsesäätelyä. Tässäkin kiitollisuus voi tutkimuksen mukaan auttaa.
Tiesitkö? Kiitollisuus voi tutkitusti jopa pidentää elämää. Kiitollisuus on yhdistetty myös muun muassa parempaan unenlaatuun ja pienempään masennusriskiin.
Kiitollisuutta voi oppia
Kiitollisuus on toisille luontaisempaa kuin toisille. Mutta onneksi sitä voi myös harjoitella.
Yleinen tapa on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Siihen voi lisätä esimerkiksi yhden asian joka päivä tai viisi asiaa kerran viikossa.
Tai sitten voi kokeilla kirjoittaa kiitollisuuskirjeen. Kirjeen voi rustata ihmiselle, jota haluaisi kiittää, tai menneisyyden tai tulevaisuuden itselleen, vinkkaa Terveyskirjasto.
Kohti pysyvää elämäntapamuutosta
Kiitollisuuden lisäämisen lisäksi elämäntapamuutoksia tehdessä ohjeistetaan ottamaan muitakin asioita huomioon. Muista esimerkiksi nämä.
-
Pohdi tarkasti, miksi haluat saavuttaa muutoksen. Jos muutos ei lähde omista arvoistasi, siitä ei välttämättä tule kestävä.
-
Muutokselle täytyy olla aikaa ja voimavaroja. Jos elämässä on syystä tai toisesta liikaa stressiä tai huolia tai kalenteri on liian täynnä, kestävän elämäntapamuutoksen tekeminen voi olla hankalaa. Omia voimavaroja ei tule ylittää jatkuvasti.
-
Älä kiirehdi tai pakota. Etene askel askeleelta ja varaa muutokseen aikaa ja malttia. Jos elämässä tapahtuu yllättäviä asioita, ole joustava.
Vinkit on poimittu personal trainerilta ja ravintovalmentajalta Maikki Marjaniemeltä Ilta-Sanomien jutusta.
Lähteet: British Journal of Health Psychology, Terveyskirjasto, IS, Me Naiset