tiistaina 1. syyskuuta 2026
Olemme aloittamassa Savonlinnan kaupungin taloussuunnittelua vuodelle 2027. Aiheesta pidettiin tilaisuus perjantaina 28.8., jossa korostui yhteinen viesti: tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset tehdään nyt.
Kuntaliiton ekonomisti Sanna Lehtonen muistutti, että historiaa on tärkeä tarkastella, mutta taloussuunnittelussa katse tulee suunnata ennen kaikkea eteenpäin.
– On hyvä katsoa myös historiaan, esimerkiksi velkaantumisen näkökulmasta, mutta kaikki tulevaisuuteen vaikuttavat isot päätökset ovat tämän hetken päättäjien käsissä, Lehtonen sanoi.
Savonlinnan talousjohtaja Hannele Pöykkölän mukaan käynnissä olevassa talousarviokierroksessa korostuvat päätöksenteko ja yhteinen sitoutuminen muutoksiin.
– Nyt ei voi enää lykätä päätöksiä. Meidän pitää olla kaikki samassa veneessä ja katsoa eteenpäin positiivisesti, vaikka muutostarpeita on myös talouden näkökulmasta, Pöykkölä totesi.
Lehtonen kiitti Savonlinnan kehittämää talousprosessia, joka tuo valmisteluun selkeyttä ja tukee päätöksentekoa. Talouden tasapainottamistavoitteet ovat mittavia, mutta niiden saavuttaminen edellyttää johdonmukaista etenemistä.
Keskusteluissa nousivat esiin erityisesti kiinteistöihin liittyvät ratkaisut sekä toimintatapojen uudistaminen. Lehtosen mukaan monet kunnat kohtaavat niin sanotun ”kiinteistötsunamin”, kun rakennuskanta aiheuttaa kasvavia kustannuksia.
– Kiinteistöt ovat merkittävä kustannuserä, johon voidaan vaikuttaa suoraan päätöksillä. Samalla on arvioitava, tehdäänkö asioita edelleen samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten. Ympäristö on muuttunut merkittävästi sote-uudistuksen, TE-uudistuksen ja uusien varautumisvelvoitteiden myötä, hän sanoi.
Pöykkölä korostaa myös puheen voimaa kaupungin tulevaisuuden rakentamisessa.
– Meillä on mahtava kaupunki ja paljon vahvuuksia. Jokainen voi omalla toiminnallaan ja puheellaan vaikuttaa siihen, miten Savonlinna nähdään. Sillä on merkitystä myös kaupungin vetovoiman kannalta.
Talousarviovalmisteluun lähdetään Savonlinnassa luottavaisin mielin.
– Prosessi vie asiaa eteenpäin, eikä hätäjarrutukseen ole syytä. Teemme ratkaisuja hyvän tulevaisuuden ja hyvän Savonlinnan puolesta, Pöykkölä tiivistää.
Kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen Kuntaliitosta ja Savonlinnan kaupungin talousjohtaja Hannele Pöykkölä korostavat nostamaan katseen eteenpäin taloussuunnittelussa.