Turvemaiden hyödyt sekä maanomistajien ja yhteiskunnan resurssit saadaan parhaiten käyttöön, kun niitä punnitaan valuma-alueittain, kirjoittavat Harri Hakala, Rami Mattila, Yrjö Ylkänen ja Marjastiina Texeira.
Metsänomistaja Rami Mattilan kehittämä ratkaisu, jolla on mahdollista säädellä metsäojan vedenpinnan tasoa. Kuva: Johannes Tervo
Yliö
Harri Hakala, Rami Mattila, Yrjö Ylkänen & Marjastiina Teixeira
Turvemaat ovat monilla alueilla suomalaisen maa- ja metsätalouden selkäranka. Noin neljännes puustosta kasvaa turvemailla. Pelloista on turvemaalla reilu kymmenesosa. Joillakin alueilla – kuten suuressa osassa pohjalaismaakuntia – turvemaiden osuus ja merkitys on näitä lukuja moninkertaisesti suurempi sekä puuntuotannossa että maataloudessa.
Turvemaat ovat nousseet ilmastokeskusteluun niiden päästövaikutusten vuoksi. Ojitus mahdollistaa viljelyn ja metsänkasvatuksen, mutta samalla kuivuva turve alkaa hajota ja vapauttaa hiiltä ilmakehään.
Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää tätä prosessia entisestään.
Metsämaan, eli metsien maaperän ja kasvibiomassan, nielun tilannekuva on muuttunut viime vuosina. Tuoreimpien laskelmien mukaan metsämaan nielu on valtakunnallisella tasolla menetetty. Maaperän hiilivarasto pienenee. Puustoon sitoutuu edelleen enemmän hiiltä kuin sieltä poistuu, vaikka hakkuumäärät ovat kasvaneet ja puuston kasvu hidastunut.
Ojitusten vesistövaikutukset ovat entuudestaan tunnettuja, mutta muuttuva ilmasto ja ympäristötietoisuuden kasvu korostavat niiden merkitystä uudella tavalla. Turvemailta huuhtoutuva humus tummentaa vesistöjä, ja ilmaston lämpeneminen kiihdyttää turpeen hajoamista, lisäten orgaanisen aineksen huuhtoutumista. Roudan väheneminen sekä lisääntyvät sateet ja tulvat voimistavat huuhtoumia entisestään.
Turvemaiden kyky puskuroida tulvia ja kuivuutta on taas jäänyt yllättävän vähälle huomiolle turvemaakeskustelussa, vaikka se on keskeinen ekosysteemipalvelu. Turvemaiden vedenpidätyskyky auttaa tasaamaan valuma-alueiden vesitilannetta erityisesti ääriolosuhteissa, kuten tulvissa ja kuivuudessa.
Turpeen kuivattaminen ja väheneminen heikentävät tätä luonnollista säätelykykyä. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sateet ja huuhtoumat tekevät vesitalouden hallinnasta entistä haastavampaa, ja juuri siksi turvemaiden rooli tulvien ja kuivuuden hallinnassa tulisi tunnistaa paremmin – etenkin alueilla, joilla niiden osuus on suuri.
Sekä maanomistajat että muu yhteiskunta arvioivat turvemaiden käyttöä jatkossa uudenlaisissa asetelmissa. Turvemaiden käytössä voidaan edistää raaka-aineiden tuotantoa, vesienhallintaa, monimuotoisuutta, hiilitaseita tai näitä kaikkia. Ratkaisut ja valinnat tekee lopulta maanomistaja.
Talous toimii tehokkaana kannustimena: kun pelto tai metsä tuottaa runsaasti, ratkaisu on mielekäs myös maanomistajalle – ja samalla voidaan tuottaa yhteiskunnan kaipaamia hyötyjä. Siksi yhteiskunnan kannattaa ohjata toimintaa sekä tiedolla että taloudellisilla kannustimilla.
Kompromissien löytäminen helpottuu, kun tarkasteluun otetaan vesitalouden säätely, sillä vesi on maa- ja metsätaloudessa keskeinen resurssi, jota pyritään pitämään kasvien saatavilla koko kasvukauden ajan.
Turvemailla tämä tarkoittaa ennen kaikkea optimaalisen pohjavedenpinnan tason löytämistä. Tuotantokäyttö vaatii jonkinasteista kuivatusta. Mitä syvempi kuivatus, sitä enemmän turve hajoaa ja päästöjä syntyy.
Eri hyötyjen yhteensovittaminen edellyttää, että maanomistajilla on käytössään paras mahdollinen tieto ja osaaminen – ja että yhteiskunta tunnustaa ja korvaa heidän tuottamansa ekosysteemipalvelut.
Metsänomistaja Rami Mattila on kehittänyt yhden ratkaisuehdotuksen turvemaiden vesienhallintaan: V:n muotoiset filmivanerilevyt säätöpadoiksi ojiin. Levyt rajoittavat kuivatuskykyä hallitusti ja sisältävät ylivirtausta säätelevän lovituksen, joka estää eroosiota ja mahdollistaa veden virtauksen vetisissä oloissa.
Turpeen synty, säilyminen ja hyödyt liittyvät veteen ja sen liikkeisiin. Veden liikkeitä määräävät valuma-alueiden rajat kiinteistörajojen sijaan. Turvemaiden vedenpidätyskyky, hiilensidonta ja tuotantopotentiaali ovat kaikki riippuvaisia pohjaveden pinnan tasosta.
Turvemaiden hyödyt sekä maanomistajien ja yhteiskunnan resurssit saadaan parhaiten käyttöön, kun niitä punnitaan valuma-alueittain. Hiilestä kiinni -yhteisö ja Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusteri tukevat maanomistajia ja paikallisia yhteisöjä tarjoamalla tietoa, kumppanuuksia ja käytännön ratkaisuja turvemaiden kestävään käyttöön.
Harri Hakala
Hiilestä kiinni -yhteisön koordinaattori,
ely-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö
Rami Mattila
metsänomistaja
Yrjö Ylkänen
elinkeinopäällikkö
Suomen metsäkeskus
Marjastiina Teixeira
projektipäällikkö
Seinäjoen ammattikorkeakoulu