Ylen entinen toimittaja Salla Paajanen kertoo Feminassa sairastuneensa syöpään.

Salla Paajasen suusta löytyi syöpä. Inka Soveri

Ylen entinen toimittaja Salla Paajanen, 61, kertoo Femina-lehden haastattelussa, että hänen kielestään löydettiin alkuvuodesta syöpä.

Paajaselle tehtiin maaliskuussa yli 12 tuntia kestänyt leikkaus, jossa hänen suuontelostaan poistettiin 3,7 senttimetrin pituinen ja yli sentin paksuinen kasvain. Leikkauksen yhteydessä kaulasta poistettiin 43 imusolmuketta.

Leikkauksen jälkeen Paajanen ei pystynyt nielemään tai puhumaan. Hänen kaulassaan oli henkitorviavanne ja mahalaukkuun oli asennettu ravitsemusletku.

– Pelkäsin, että menetän ääneni, sillä lääkärit olivat varoitelleet, ettei se tule olemaan ennallaan. Se säikäytti. Ääni on ollut kuitenkin iso osa persoonaani ja myös työvälineeni, josta olen ollut ylpeä, Paajanen sanoo Feminan haastattelussa.

Paajanen kertoo, että terävän hampaankulman aiheuttama hankaus oli aiheuttanut kieleen solumuutoksia, joita oli tarkkailtu ja hoidettu jo 13 vuoden ajan.

Paajanen sanoo, että oli osannut aavistaa syöpädiagnoosia. Silti uutinen tuli järkytyksenä.

– Olen aina ymmärtänyt elämän rajallisuuden, mutta tämä syöpä on muistuttanut siitä entistä konkreettisemmin. On ihmeellistä, miten yksi puhelu tai lääkärikäynti voi heittää hetkessä aivan toiseen todellisuuteen ja muutoksiin, joihin on vain sopeuduttava.

Salla Paajanen teki pitkän uran Ylen toimittajana. PASI LIESIMAA

Salla Paajanen toimi pitkään toimittajana Ylellä. Hän teki Ajankohtainen kakkonen -ajankohtaisohjelmaa vuosina 1996–2015. Tämän jälkeen hän juonsi Ylen alueellisia televisiouutisia.

Paajanen lähti Yleltä vuonna 2022 yt-neuvottelujen seurauksena. Yle luopui tuolloin alueellisten tv-uutisten juontajista. Paajaselle tarjottiin uutta tehtävää, mutta hän ei ottanut tarjousta vastaan.

– Päädyin siihen, että haluan päästä uralla eteenpäin, en ottaa taka-askelia, Paajanen kertoi Iltalehdelle vuonna 2022.

– Vaihtoehtona tarjottiin kuitenkin sellaisia tehtäviä, joita tein urani alussa. Paitsi että silloin mukanani oli aina televisiokuvaaja, nyt olisi pitänyt kuvatakin itse kännykällä, hän sanoi vuonna 2023 antamassaan haastattelussa.