Kaskisten kaupunginhallitus on antanut kaupunginjohtaja Markku Lumiolle huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä, uutisoi Yle.
Kolme naista on kertonut kokeneensa Lumion käytöksen epäasialliseksi. Hän on kiistänyt syytökset.
Kaupunginhallitus antoi huomautuksen päätösesityksen mukaisesti.
Kokouksessa Juhani Holm (sd.) teki vastaehdotuksen, jonka mukaan hallitus esittäisi kaupunginvaltuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista asiaa selvittämään. Esitys kaatui äänestyksessä äänin 4–3.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jan-Anders Lundeniuksen (r.) mukaan jatkossa tilannetta seurataan. Työpsykologi on kokemuksistaan kertoneiden naisten ja työyhteisön käytettävissä.
Lumio sanoo Ylelle ottavansa kaupunginhallituksen päätöksen tyytyväisenä ja nöyränä vastaan.
– Toivon, että työrauha palaa ja omalta osaltani teen kaikkeni sen eteen.
Hän sanoo toivovansa, että työyhteisö pystyy jatkamaan tilanteesta eteenpäin.
Lumio irtisanoutui vuonna 2022 Kauhavalta kaupunginjohtajan tehtävästä vastaavien epäilyjen takia. Hänet valittiin samana vuonna Kaskisten kaupunginjohtajaksi.
Tätä ennen Lumio erosi Vaasan kaupunginjohtajan työstä luottamuspulan vuoksi. Hän on vaikuttanut myös Jyväskylän politiikassa 90-luvulla. Lumio sai toukokuussa kaupunkineuvoksen arvonimen.
