Perjantai-iltana täyttyy Melartin-sali argentiinalaisesta ja suomalaisesta tangosta. Tekijöitä on komea joukko: Savonlinna-kuoro, Mikkelin kaupunginorkesteri, ihana Trio Tanguango Savonlinnasta sekä solistit Päivi Pylvänäinen, sopraano, ja Joonas Orrain, baritoni, tiedotteessa kerrotaan.

Trio Tanguango eli Susanna Mieskonen-Makkonen, viulu, Kirsi Laamanen, harmonikka, ja Maija Teikari, piano, tunnetaan vahvoista ja mukaansa vievistä tangotulkinnoistaan. Nyt samaan kohtalokkaaseen menoon lähtevät mukaan kuoro, orkesteri ja solistit, joten voi odottaa roihuavaa tunteen paloa.

Konsertin johtaa Matti Makkonen, joka on myös sovittanut suuren osan tangoista.

Kaksi rantaa, yksi tango -konsertti aloittaa myös Olavin Jazzin syyskauden, joka pitää sisällään kymmenen tapahtumaa.

Kyseessä on myös Savonlinnan kuorofestivaalin avajaiskonsertti.



Mikkelin kaupunginorkesteri tulee Savonlinnaan soittamaan tangoa. Pihla Liukkonen/Kontrastia

Kuorofestivaali on ripoteltu elo–syyskuun ajalle. Se alkoi Savonlinna-kuoron avoimilla harjoituksilla viime viikonloppuna ja Kaksi rantaa, yksi tango -konsertin jälkeen jatkuu sunnuntaina Enemmän laulua Savonlinnaan -yhteislauluhetkellä Joel Lehtosen puistossa.

Yhteislaulutilaisuus on samalla Laulava kunta -hankkeen aloitusjuhla. Yleisön mukana laulamassa ovat muun muassa Iloinen lapsikuoro ja Savonlinna-kuoro. Sateen sattuessa yhteislaulutilaisuus siirretään läheiseen Melartin-saliin.

Tangokonsertti Kaksi rantaa, yksi tango kuullaan jo torstaina 3.9. Mikaelissa Mikkelissä. Siellä konsertti aloittaa Mikkelin kaupunginorkesterin syyskauden.

Pe 4.9. klo 18. Melartin-sali, Kaksi rantaa, yksi tango – Argentiinalaisen ja suomalaisen tangon konsertti.

Su 6.9. klo 15 Joel Lehtosen puisto, yhteislaulutilaisuus Enemmän laulua Savonlinnaan – Laulava kunta -hankkeen aloitus, vapaa pääsy.