Bryssel
EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstra lupaa joustavuutta, kun komissio ensi vuonna arvioi, kuinka jäsenmaat yltävät niille asetettuihin hiilinielutavoitteisiin. Se tarkoittaa, että Suomi voisi – ainakin joltain osin – välttää nielujen romahtamisesta koituvan miljardilaskun.
EU on asettanut tavoitteeksi, että hiilidioksidia ilmakehästä sitovia nieluja, kuten metsiä kasvatetaan vuosikymmenen loppuun mennessä. Toteutunut suunta on kuitenkin päinvastainen: nielut ovat supistuneet yli vuosikymmenen ajan, mikä uhkaa jo viedä pohjan EU:n päästövähennystavoitteilta.
Harvassa maassa tilanne on yhtä paha kuin Suomessa, missä metsien hiilinielujen romahtaminen on johtanut siihen, että maankäyttösektori on muuttunut päästöjen sitojasta päästöjen lähteeksi. Hiilinielujen supistumisen taustalla ovat muun muassa lisääntyneet hakkuut sekä metsien kasvun hidastuminen.
Suomen voi olla vaikea yltää hiilinielutavoitteisiin, komissio arvioi marraskuussa.
Suomessa on herännyt huoli siitä, millaisia taloudellisia seurauksia nielutavoitteesta lipsumisesta koituu.
EU-sääntöjen mukaan tavoitteestaan jäävä jäsenmaa voi ostaa niin kutsuttuja nieluyksiköitä mailta, joiden hiilinielut ovat vahvistuneet tavoitetta enemmän. Suomessa on esitetty varoituksia mahdollisesta miljardilaskusta valtiolle.
Päätös asiasta saadaan ensi vuonna, kun Euroopan komissio julkistaa väliarvion jäsenmaiden hiilinieluista.
Ilmastokomissaari Hoekstra viestii kuitenkin, että komissio aikoo ottaa arviossaan huomioon jäsenmaiden huolet ja esimerkiksi nielujen laskentatapaan liittyvän kritiikin, jota Suomessakin on esitetty.
Hoekstran mukaan ongelma ei ole yksin Suomen, vaan 10–15 vuotta sitten tehdyt ennusteet hiilinielujen kehittymisestä eivät yleisesti ottaen ole toteutuneet. Komission marraskuisen arvion mukaan 11 jäsenmaata uhkaa jäädä nielutavoitteestaan.
”Voit joko syyttää yrityksiä tai jäsenmaita tai sitten olet ratkaisukeskeinen ja katsot, mitä muita keinoja ongelman ratkaisemiseen on”, Hoekstra sanoo.
Parhaillaan komissio uudistaa tapaa, jolla nielujen suuruutta lasketaan.
”En edustaa koulukuntaa, joka ajattelisi, että jos et yllä rimaan, laske rimaa. Mutta samaan aikaan meidän on oltava valmiita katsomaan, missä määrin laskentamenetelmiin kohdistuva kritiikki on perusteltua. Ja jos se on perusteltua, meidän pitää katsoa, onko olemassa parempaa menetelmää”, Hoekstra sanoo.
Suomessa on herännyt toive siitä, että laskentamenetelmän muutosten ansiosta Suomi voisi välttää nieluyksiköiden ostamisen.
”Päivitettyjen laskelmien mukaan näyttäisi mahdolliselta, että Suomi voisi saavuttaa – – velvoitteensa kaudella 2021–2025, riippuen metsien vertailutasoon hyväksyttävistä korjauksista”, kesäkuussa julkaistussa ilmastovuosikertomuksessa todetaan.
Voisivatko muutokset laskentamenetelmiin olla niin merkittäviä, että Suomi välttyisi kokonaan hiiliyksiköiden ostamiselta?
”Meidän täytyy arvioida sitä.”
Menetelmien uudistaminen on osin vielä kesken, eikä vastauksia kaikkiin kysymyksiin ole vielä, Hoekstra sanoo. Komissio antaa arvionsa jäsenmaiden hiilinieluista ensi vuonna.
Hoekstra sanoo saaneensa paljon tukea Suomen hallitukselta, kun EU sopi 90 prosentin päästövähennystavoitteesta vuodelle 2040. Kuva: Juha Roininen
Helsingin Sanomat haastatteli Hoekstraa tämän keskiviikkoisen Suomen-vierailun alla. Läpi haastattelun komissaari muotoilee vastauksensa varovasti. Hän kertoo oppineensa, että Suomessa on miljoona metsänomistajaa ja metsät ovat ”järjen ja sydämen asia”.
”Olen erittäin tietoinen siitä, kuinka hirvittävän herkkä tämä aihe on erityisesti Suomessa ja Ruotsissa.”
Hän kehuu myös Suomen linjaa ilmastopolitiikassa.
”Suomi on tehnyt hämmästyttävää työtä päästöjen vähentämisessä sekä ilmastopolitiikan kytkemisessä kilpailukykyyn ja Venäjä-riippuvuuden vähentämiseen”, hän kiittelee.
Hoekstran mukaan Suomen menestysreseptin ytimessä ovat merkittävät investoinnit vahvoihin verkkoihin, ydinvoimaan ja uusiutuvaan.
”Tämä suomalainen resepti, joka eri muodoissaan näkyy myös Ruotsissa ja Tanskassa, on minusta resepti koko EU:lle.”
Hoekstra jatkaa vielä erinäisten suomalaisten tahojen kehumista, mutta palataanpa vielä hetkeksi komissaarille epämieluisampaan nielukysymykseen.
”Suomalaisen menestysreseptin” tuloksia päästövähennysten osalta on tosiaan vaikeaa kiistää: vuodesta 1990 suomalaisen teollisuuden päästöt ovat puolittuneet ja energiantuotannon päästöt laskeneet tätäkin enemmän. Sitkeät liikenteen päästötkin ovat vähentyneet lähes viidenneksen.
Yhtälön toisella puolella päästöjä sitovat nielut ovat kuitenkin romahtaneet niin, että Suomen kokonaisnettopäästöt ovat edelleen 6 prosenttia suuremmat kuin vuonna 1990.
Suomi ei ole yksin, vaan ongelma on eurooppalainen. EU:n ilmastopaneeli on varoittanut, että hiilinielujen romahtaminen uhkaa unionin ilmastotavoitteita.
Ratkaisuksi paneeli on esittänyt päästökaupan ulottamista maankäyttösektorille. Paneelin mukaan lisääntynyt bioenergian käyttö on yksi nielujen romahduksen aiheuttajista, ja päästöjen hinnoittelu vähentäisi puun polttamista bioenergiaksi.
Hoekstra ei halua ottaa esitykseen minkäänlaista kantaa.
”Tiedän, millaisen dynamiikan se loisi, jos sanoisin haastattelussa, että se on yksi vaihtoehto”.
Rivien välistä on luettavissa skeptisyyttä. Hoekstra korostaa, että ratkaisuilla on aina oltava myös liike-elämän ja yhteiskunnan tuki, ja niiden taakse on löydyttävä riittävä poliittinen enemmistö.
Poliittiset tuulet Euroopassa ovatkin kääntyneet ilmastotoimia vastaan. Viime syksynä EU-maat sopivat pitkien ja vaikeiden neuvotteluiden jälkeen vuodelle 2040 asetettavasta päästövähennystavoitteesta. Maat sitoutuivat vähentämään EU:n päästöjä 90 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
Parhaillaan komissio valmistelee Hoekstran johdolla esityksiä siitä, miten tavoite jaetaan eri sektoreille. Tässä yhteydessä komissio joutuu myös pohtimaan, mikä rooli hiilinieluilla on tulevassa ilmastosääntelyssä.
EU-johtajat ovat jo ohjeistaneet komissiota, että nielutavoitteiden pitää jatkossa olla ”realistiset”.
Mitä EU:n pitäisi oppia siitä, että ilmastopolitiikan pohjalla olevat nieluennusteet ovat menneet niin pahasti mönkään? Hoekstran mukaan johtopäätöksiä on kaksi.
Ensimmäinen on, että EU:n täytyy olla valmis reagoimaan maailman muutokseen.
”Jos olet laivassa merellä, ja sää muuttuu rajusti, voit pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta todennäköisesti on parempi vaihtaa kurssia. Tarvitsemme yhdistelmän ennakoitavuutta ja reagointikykyä.”
Toinen on se, että ilmastopolitiikka ei ole riittävästi ottanut huomioon maiden erilaisia olosuhteita.
”Kaikille maille täytyy olla minimistandardit, mutta samaan aikaan haluamme, että maat voivat hyödyntää vahvuuksiaan ja kenties investoida enemmän sinne, missä näkevät mahdollisuuksia ja kompensoida sillä hitautta toisilla aloilla.”