Motoristi suuttui ja yritti tarttua yllättäen moottoripyöräpoliisia kaulasta Vantaalla.

Tapaus sattui elokuun loppupuolella pysäytystilanteessa, kun poliisi mainitsi moottoripyöräilijälle, että tämän moottoripyörästä puuttuu ajokilpi ja tämä on ajokiellossa.

Poliisi sai vietyä aggressiivisen henkilön maahan käsivarresta. Poliisi piti rimpuilleen henkilön aloillaan ja pyysi paikalle tukea.

Motoristi vastusti poliisia toisen partion saapumiseen saakka. Toinen poliisipartio raudoitti motoristin. Tämän taskusta löytyi keittiöveitsi.

Poliisi epäilee henkilöä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikoksesta.

Tässä on esimerkki tapauksesta, jossa poliisi on joutunut käyttämään voimakeinoja tänä vuonna. Tiedotteen mukaan poliisin voimankäyttötilanteita on kirjattu tänä vuonna Suomessa yli 10 000.

Voimankäyttötilanteiden määrä on kasvanut samalla, kun poliisin väkivaltainen vastustaminen on kaksinkertaistunut vuosina 2015–2025.

Poliisihallituksen mukaan vuonna 2024 poliisi varautui voimakeinojen käyttöön tai käytti niitä lähes 17 000 tilanteessa, kun viime vuonna määrä lisääntyi yli 18 500 tapaukseen.

− Poliisitoiminnan periaatteena on välttää voimakeinojen käyttöä. Poliisi yrittää ratkaista tilanteet ensisijaisesti neuvomalla, kehottamalla, käskyttämällä ja muun vuorovaikutuksen keinoin. Voimaa käytetään vain silloin, kun poliisin virkatehtävän hoitaminen sitä välttämättä edellyttää, kertoo tiedotteessa poliisin valvonta- ja hälytystoiminnasta vastaava poliisiylitarkastaja Sami Hätönen Poliisihallituksesta.

− Päätös käytettävistä voimakeinoista joudutaan usein tekemään nopeasti ja paineen alaisena. Käytettävän voimakeinon tulee olla samanaikaisesti lievin, tilanteeseen soveltuva ja riittävän tehokas, Hätönen sanoo.