Hallitus kertoi tiistaina budjettiriihensä tuloksista. Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan palkansaajien verotus kevenee ensi vuonna kaikilla tulotasoilla. Katso taulukosta, kuinka paljon omilla tuloillasi säästät.

Hallitus piti tiedotustilaisuuden budjettiriihen tuloksista tiistaina 1. syyskuuta kello kahdeksan aikaan illalla. Kuva: Vesa Moilanen
1.9. 22:13
Aamulehti
Palkansaajien verotus kevenee ensi vuonna kaikilla tulotasoilla, käy ilmi Veronmaksajain Keskusliiton laskelmista.
Esimerkiksi 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevan verotus kevenee noin 200 eurolla vuodessa.
Veronkevennys on Veronmaksajien laskelmassa euromääräisesti suurimmillaan juuri 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalla. Esimerkiksi 2 000 euron kuukausipalkalla veroja maksetaan ensi vuonna noin 150 euroa vähemmän ja 6 000 euron palkalla noin 105 euroa vähemmän kuin tänä vuonna.