Kiinalaislähtöinen pikamuotijätti Shein on viimein päässyt pörssiin vuosien yrittämisen jälkeen. Pörssin alku ei kuitenkaan ollut sellainen kuin yhtiössä oli kaiketi toivottu, sillä osake romahti heti ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä.

Pörssiin listautuminen päättää Sheinin pitkän ja kivisen matkan julkiseksi yhtiöksi. Yhtiö yritti jo aikaisemmin listautua sekä New Yorkiin että Lontooseen, mutta hankkeet kariutuivat.

1,7 miljardin dollarin listautuminen

Syynä olivat muun muassa yhtiön liiketoimintatavat ja kiinalaiset toimitusketjut, joita tarkastellaan luonnollisestikin suurennuslasilla. Yhtiöllä on ollut haasteita myös viranomaisten kanssa. Lopulta Hongkongin pörssi jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.

Sheinin osakkeiden hinnaksi asetettiin listautumisen yhteydessä 48,56 Hongkongin dollaria eli noin 5,3 euroa. Yhtiö keräsi listautumisannissa noin 1,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Ensimmäisen kaupankäyntipäivän aikana osake kävi alle 44 Hongkongin dollarissa, eli 4,84 eurossa.

Vielä rajumpi muutos näkyy Sheinin kohtaamassa arvostuksessa. Vuonna 2022 yhtiön arvoksi arvioitiin lähes 100 miljardia dollaria. Nyt listautuminen arvotti Sheinin noin 26,5 miljardiin dollariin. Yhtiön arvosta on siis neljässä vuodessa sulanut laskennallisesti lähes kolme neljäsosaa.

Sheinin valtava kansainvälinen kasvu on perustunut erittäin edullisiin vaatteisiin ja nopeaan toimitusketjuun. Yhtiö pystyi pitkään lähettämään yksittäisiä pieniä tilauksia Kiinasta suoraan länsimaisille kuluttajille suoraan. Toimintamalli perustui lähinnä kilpailukykyiseen hintaan.

Kiinasta saapuviin paketteihin kohdistuvat tullit ja maksut ovat kasvaneet.

Nyt tähän malliin on nyt tullut säröjä. Kiinasta saapuviin paketteihin kohdistuvat tullit ja maksut ovat kasvaneet niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Aiemmin pienet ja edulliset lähetykset toimitettiin asiakkaille huomattavasti kevyemmin kustannuksin. Tämä vaikuttaa suoraan tuotteiden hintoihin.

Lisäksi Iranin sodan aiheuttamat häiriöt ovat kasvattaneet kuljetus- ja logistiikkakustannuksia. Sheinin hinnat ovat olleet todella edullisia, niin tästä johtuen jo pienillä lisäkustannuksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia yhtiön toiminnalle.

Shein teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 99 miljoonan dollarin eli noin 85 miljoonan euron tappion. Vertailukaudella yhtiö oli tehnyt 395 miljoonan dollarin voiton, joten muutos on valtava. Shein on joutunut vastaamaan kasvaviin kustannuksiin myös hintoja nostamalla, mikä sotii koko yritysmallia vastaan.

Yhtiöllä on kaikesta huolimatta valtava asiakaskunta. Vuonna 2025 sillä oli noin 273 miljoonaa aktiivista asiakasta ympäri maailmaa.

Lähde: Associated Press

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten muoti, pörssi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.