Uutuuskirja avaa kirjailija Elina Karjalaisesta puolta, josta moni ei tiedä.
Elina Karjalainen oli menestynyt kirjailija, joka kirjoitti lämminhenkisiä tarinoita Uppo-Nallesta. Karjalaisen yksityiselämässä oli myös synkkiä hetkiä. Marja Seppänen-Helin, Lehtikuva
Kirjailija ja toimittaja Elina Karjalainen (1927–2006) muistetaan etenkin Uppo-Nallen äitinä, mutta nyt rakastetun lastenkirjailijan elämää raotetaan enemmän uudessa Silja Vuorikurun kirjoittamassa kirjassa Elina Karjalainen – Pienellä pilvenhattaralla (WSOY).
Karjalainen oli paitsi tuottelias kirjailija myös toimittaja. Karjalainen kirjoitti pakinoita myös nimimerkillä Papurikko.
Omasta alkoholinkäytöstään Karjalainen oli vaitonainen, mutta tutut tiesivät, että alkoholiongelmat toivat hänelle haasteita läpi elämän.
Uutuuskirjassa kerrotaan karuista tapahtumista, kun Karjalainen oli juuri lähettänyt kaksi käsikirjoitusta WSOY:lle ja suuntasi Lontooseen Suomen Kuvalehden lähettämänä.
Karjalainen oli jo uuvuksissa matkalle lähtiessään, eivätkä työntäyteiset päivät helpottaneet tilannetta, kirja kuvaa.
Olimme koko ajan liikkeessä, koko ajan ihmisten pyörteessä, liikaa ruokaa, liian paljon alkoholia, liian kiire, valvomista, väsymystä. Koko olemukseni sähkötti: ’Auttakaa, auttakaa’», kirjoitti Elina tästä matkasta vuosien päästä.
Kun hän pääsi viimein palaamaan Suomeen, hän sai kuulla kustantajan hylänneen toisen käsikirjoituksista. Viikkojen kuormitus ei päässyt purkautumaan vieläkään, ja pettymys oli sietämätön. Hetken mielijohteesta Elina nieli hotellihuoneessa unilääkkeet, joita lääkäri oli määrännyt otettavaksi tarpeen vaatiessa. Se oli sekava ajatus, joka oli yhden hetken ajan tuntunut lohdulliselta – ja jota hän katui heti seuraavana hetkenä.
Karjalainen tulkitsi myöhemmin, että kyseessä oli avunhuuto.
Koska hän alkoi heti tapahtuneen jälkeen pelätä kuolevansa, hän tiesi kirkkaasti, ettei ollut tuntenut aitoa kuolemanhalua. Jälkeenpäin Elina kirjoitti sekä sairaalakäynnistään että myös kotiinpaluun tuskasta. Oli vaikeaa katsoa silmiin rakkaita ihmisiä, jotka olivat kärsineet teon vuoksi.
Karjalainen piti näitä päiviä myöhemmin käännekohtana. Ne saivat hänet pohtimaan, mitä hän aikoo ja ehtii vielä elämällään tehdä.
Pelko menestyksen hiipumisesta
Kirjan mukaan hylätty käsikirjoitus oli ilmeisimmin Sapotillit, jonka Karjalainen kirjoitti myöhemmin uusiksi. Karjalainen perusteli järkytystään myöhemmin kertomalla, että hylkäyspäätös oli hänen uransa ensimmäinen.
Tämä ei ollut aivan totta, koska WSOY oli torjunut Papurikon pakinoista sommitellun valikoiman jo vuonna 1966. 1980-luvun vaihteessa pettymys oli todennäköisesti kuitenkin monin verroin aiempaa suurempi. Elina oli juhlittu lastenkirjailija, ja Uppo-Nalle paistatteli suursuosiossa. Uuden käsikirjoituksen hylkääminen muistutti, että menestys saattaisi myös hiipua nopeasti.
Vaikka Karjalainen halusi kirjoittaa vanhemmillekin lukijoille, hänen piti pohtia, oliko yksin Uppo-Nalle se, mitä häneltä toivottiin.
Elina Karjalainen kirjoitti yli 20 Uppo-Nalle-kirjaa. Kuvittajana Hannu Taina. WSOY
Karjalainen oli kirjoittanut jonkin verran myös aikuisille. Esimerkiksi unelma dekkarista syntyi jo 60-luvulla, mutta kirjoitus jäi pöytälaatikkoon. Hän julkaisi viimein vuonna 1988 klassisen musiikin maailmaan sijoittuvan rikosromaanin Murha C-mollissa. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta Uppo-Nallen kultavuosina julkaistu kirja myi – olihan Karjalainen iso nimi.
Kirjailija itse alkoi katua kirjansa julkaisua. Se tuntui hänestä epäonnistuneelta.
Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia Silja Vuorikurun kirjoittamasta Elina Karjalainen – Pienellä pilvenhattaralla -kirjasta (WSOY), joka on julkaistu 2. syyskuuta.