Syyskuussa 2026 MTV Katsomossa julkaistaan muun muassa jännityssarja Vanished, Dear England -sarja ja Maria Wern -sarjan 10. kausi.

Syyskuun uusia sarjoja ja tuotantokausia MTV Katsomossa:

Escort Boys, kausi 2 – 2. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo+
Ranskalaisen komediasarjan Escort Boysin toinen kausi alkaa puoli vuotta ensimmäisen kauden päättymisen jälkeen, jolloin nelikko päätti lopettaa seuralaispalvelun ja keskittyä hotellibisnekseen. Ura hotelliyrittäjinä ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja rahasta on jälleen pulaa. Koko kausi julkaistaan kerralla.

Pikkukaupungin murhat, kausi 1 – 3. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Ylistetyssä tanskalaisessa rikosdraamassa kokenut murhatutkija muuttaa pikkukaupunkiin, kun työ uhkaa viedä häneltä perheen lisäksi myös terveyden. Seesteinen elämä saa kuitenkin odottaa, kun innokas nuori paikallispoliisi kaipaa apua murhatapauksen ratkaisemisessa, eikä Maj malta pysyä jutusta erossa. Kausi on julkaistu jo aiemmin MTV Katsomo+ -tilaajille.

Maria Wern, kausi 10 – 4. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo+
Maria Wern kollegoineen selvittää uudella kaudella muun muassa näyttelijän dramaattista kuolemaa teatteriharjoituksissa, golfkenttään kytkeytyvää epäiltyä hukkumisonnettomuutta ja pojan mystistä katoamista partioleirillä. Suosittu ruotsalainen rikossarja perustuu Anna Janssonin kirjasarjaan taitavasta poliisista, joka asuu ja työskentelee Gotlannin saarella.

Hercule Poirot, kausi 13 – 12. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Yksityisetsivä Hercule Poirot ajautuu klassikkosarjassa mysteerien pyörteisiin ja ratkomaan murhia yhdessä ystävänsä kapteeni Hastingsin ja ylikomisario Jappin kanssa. Koko kausi julkaistaan kerralla MTV Katsomo+ -tilaajille. Maksutta MTV Katsomossa sarjaa seurataan tv:n tahtiin.

Vanished – 15. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo+
Romanttinen loma muuttuu painajaiseksi, kun Alicen poikaystävä Tom katoaa kesken junamatkan kohti Etelä-Ranskaa. Neliosaisessa mysteeritrillerissä Alice ryhtyy selvittämään Tomin kohtaloa ja paljastaa samalla salaisuuksia miehen menneisyydestä. Pääosissa Kaley Cuoco (Rillit huurussa) ja Sam Claflin (Nälkäpeli). Kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

Jarkko Tammisen maailma – 20. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Jarkko Tammisen maailma jatkuu MTV:llä kolme päivää ennen imitaattori-näyttelijän 50-vuotispäivää. Nopeatempoisessa sketsisarjassa viihdytään viihteestä, politiikasta ja urheilusta tuttujen suomalaisten julkisuuden henkilöiden – tai paremminkin heistä tehtyjen imitaatioiden ja parodioiden seurassa. Jarkko esittää kauden aikana reilusti yli 50:tä hahmoa, joista uusia hahmoja on peräti 24. Lisäksi jaksoissa vierailee Suomen eturivin näyttelijöitä ja julkisuuden henkilöitä esittämässä joko itseään tai jotakuta toista.

Maxima, kausi 2 – 21. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo+
Hollantilainen osittain tositapahtumiin pohjautuva draamasarja saa jatkoa. Kuninkaallisten häiden lähestyessä Maximalle selviää, että asema Alankomaiden kruununprinssin puolisona on paljon haastavampi kuin hän saattoi kuvitellakaan, varsinkin kun omat juuret ovat kaukana Argentiinassa. Koko kausi julkaistaan kerralla.

Dear England – 28. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Palkittu West End -näytelmä Dear England nähdään nyt televisioversiona. Gareth Southgatena nähdään Joseph Fiennes (The Handmaid’s Tale), joka hurmasi yleisön samassa roolissa jo näytelmäversiossa. Neliosainen sarja on julkaistu aiemmin MTV Katsomo+ -tilaajille.

Tulossa myös:

  • Ensitreffit alttarilla Australia, kausi 13 ja Ensitreffit alttarilla Australia – dinnerin jälkeen – 1. syyskuuta alkaen MTV Katsomo+:ssa
  • Ensitreffit alttarilla UK, kausi 8 – 2. syyskuuta alkaen MTV Katsomossa
  • The Real Housewives of London, kausi 2 ja The Real Housewives of London – After Show – 7. syyskuuta alkaen MTV Katsomo+:ssa
  • Grand Designs – Unelma-asunnot, kausi 22 – 7. syyskuuta alkaen MTV Katsomossa
  • Race Across the World Suomi, kausi 3 – 8. syyskuuta alkaen MTV Katsomossa
  • The Real Housewives of New York City, kausi 16 – 9. syyskuuta alkaen MTV Katsomo+:ssa
  • Pirunpeli, kausi 2 – 16. syyskuuta alkaen MTV Katsomossa
  • The Real Housewives of Salt Lake City, kausi 7 – 17. syyskuuta alkaen MTV Katsomo+:ssa

Syyskuun uusia elokuvia:

Mielensäpahoittajan rakkaustarina – 26. syyskuuta
MTV Katsomo
Ei olisi Mielensäpahoittaja uskonut, että rinnassa voi vielä tuntua kuin ihastuneella pojanklopilla. Toisen sanat, katseet ja kosketus herättävät kauan unohduksissa olleita tuntemuksia. Mielensäpahoittajan pojat ovat epäuskoisia ja suorastaan mustasukkaisia isästään, eivätkä tahdo luottaa Saimin vilpittömyyteen… ettei vain olisi perinnön perässä?

Syyskuun dokumentteja:

Julkkisjuontaja incelin tähtäimessä – 10. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Brittiläisen suosikkijuontajan Holly Willoughbyn kaappausta ja murhaa suunnitellut mies jäi kiinni lähinnä hyvällä tuurilla, kun amerikkalaisen pikkukaupungin poliisi toteutti nettirikollisuusoperaatiota sairaassa fetissiryhmässä. Tapauksesta kertovassa dokumentissa ääneen pääsevät tutkijat, poliisit sekä Gavin Plumbin ja muiden vainoajien aiemmat uhrit.

Love You to Death – 17. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo+
Kolmiosainen dokumenttisarja pureutuu Munchausen by Proxy -tapauksiin, joissa vanhempi sepittää tai aiheuttaa lapselleen sairauksia ja oireita. Keskiössä ovat Laura ja Matthew, jotka kertovat ensimmäistä kertaa kokemuksistaan ja siitä, millaiset jäljet äidin kaltoinkohtelu on jättänyt heidän elämäänsä. Koko sarja julkaistaan kerralla.

Sydney’s Killer Cop – 30. syyskuuta alkaen
MTV Katsomo
Kaksiosainen true crime -dokumentti avaa Sydneyn gay-yhteisön ympärille sijoittuvan järkyttävän tapauksen. Helmikuussa 2024 poliisi Beau Lamarre-Condon epäillään ampuneen ex-kumppaninsa, tv-juontaja Jesse Bairdin, sekä Luke Daviesin poliisin palvelusaseella. Dokumentti tarkastelee, miten luotetusta poliisista tuli murhaaja, ja sukeltaa pakkomielteiseen julkkisten seuraamiseen sekä harhaiseen ajatteluun, joiden väitetään johtaneen väkivaltaiseen loppuun. Kaksiosainen australialaisdokumentti on aiemmin julkaistu MTV Katsomo+ -tilaajille.

Tiedot perustuvat MTV:ltä saatuun infoon ja muutokset ovat mahdollisia.