Mäntsälän kunnalle on tullut palautetta Riihenmäen koulun kentän, lähimetsikön ja ympäröivän alueen nuorten ilta- ja yöaikaisista kokoontumisista.
Kunnan tiedotteen mukaan kunnassa tunnistetaan alueen asukkaiden kokemukset melusta ja muusta häiriöstä.
– Samalla on hyvä todeta, että valtaosa alueella oleskelevista nuorista viettää aikaa ystäviensä kanssa rauhallisesti.
Suuri nuorten määrä aiheuttaa kuitenkin ajoittain äänekästä oleskelua, ja lisäksi alueella on havaittu liikenneturvallisuutta vaarantavaa mopo-, mopoauto-, mönkijä- ja autoliikennettä.
Alueelle on kokoontunut nuorten lisäksi myös aikuisia autoilijoita, jotka aiheuttavat vaaratilanteita holtittomalla ajamisella teillä ja Riihenmäen koulun ympäristössä.
Tilanteeseen reagoidaan yhteistyössä nuorisopalvelujen, poliisin, koulujen, seurakunnan, kouluvalmentajien sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
Nuorisotyöntekijät jalkautuivat alueelle jo perjantaina 14.8. ja jatkoivat jalkautumista Riihenmäen alueella seuraavana viikonloppuina. Seuraava kerta on ensi viikonloppuna.
Läsnäolon tavoitteena on tukea nuorten turvallista yhdessäoloa, keskustella nuorten kanssa, tehdä havaintoja tilanteesta ja tarvittaessa olla yhteydessä muihin viranomaisiin.
Lisäksi huoltajille on lähetetty tiedote, jossa kannustetaan keskustelemaan nuorten kanssa turvallisista valinnoista, liikenneturvallisuudesta sekä muiden alueella asuvien huomioimisesta.
Kunta seuraa tilanteen kehittymistä tiiviisti ja arvioi tarvittavia jatkotoimia yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, jotka samanaikaisesti tukevat nuorten turvallista yhdessäoloa ja turvaavat alueen asukkaiden viihtyisän elinympäristön.
– Kiitämme alueen asukkaita palautteesta ja rakentavasta yhteistyöstä. Havainnot auttavat meitä kohdentamaan toimenpiteitä oikeisiin asioihin, tiivistää tiedotteessa Mäntsälän kunnan sivistysjohtaja Timo Ahvo.