Iso-Britannia valmistelee Suomen tavoin kilometriveron käyttöönottoa. Uuden veromallin ylle on kuitenkin noussut tummia pilviä, sillä autoilijat asentavat uuden selvityksen mukaan jo nyt autoihinsa laittomia mittarilukeman väärentäjiä.
Isossa-Britanniassa valmistellaan sähkö- ja ladattavien hybridiautojen ajosuoritteeseen perustuvaa kilometriveroa, joka on viralliselta nimeltään eVED. Sen on määrä astua voimaan huhtikuussa 2028.
Iso-Britannian järjestelmässä autoilijoiden olisi tarkoitus ilmoittaa ajamansa kilometrit eli mailimäärät itse vuosittain. Verolla pyritään paikkaamaan valtion verotuloja, joita menetetään polttoaineverojen kertymän vähetessä.
Uuden veromallin ylle on kuitenkin noussut tummia pilviä autolehti Autocarin tekemän tutkivan selvityksen myötä: markkinoilla leviävät helppokäyttöiset laitteet, joilla auton matkamittarin lukema voidaan jäädyttää kokonaan.


Kun mittarilukemia on tarkoitus alkaa itse ilmoittamaan verottajalle, syntyy monelle varmasti houkutus ilmoittaa todellista pienempi ajomäärä. OUTI JÄRVINEN
Uudessa järjestelmässä täyssähköauton ajamisesta perittäisiin 3 penniä maililta eli noin 2,2 eurosenttiä kilometriltä. Ladattavalta hybridiltä perintä on puolet sähköautosta eli 1,5 penniä maililta. 100 kilometrin ajo sähköautolla maksaisi siis noin 2,2 euroa ja 10 000 kilometrin vuotuinen ajomäärä 220 euroa.
Autocarin selvitys paljastaa, että satoja matkamittarin jäädyttäjiä (mileage blockers) ostetaan ja asennetaan autoihin viikoittain. Laitteiden avulla autoilijat ja yritykset pyrkivät välttämään leasing- ja osamaksusopimusten kilometriylityksistä koituvia sanktioita – ja jatkossa myös uutta kilometriveroa.
Kilometrivero ollut tapetilla myös Suomessa
Kilometriveroa on valmisteltu tuotavaksi myös Suomeen, mutta Isossa-Britanniassa valmistelussa ollaan Suomea pidemmällä, ainakin julkisesti. Suomessa kilometriveron yhteyteen on väläytelty satelliittipohjaista valvontaa, mutta tätä kohtaan on voimakasta vastustusta.
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja väläytti keväällä mahdollisuutta, että kilometrivero voisi perustua myös itse ilmoitettuun mittarilukemaan. Tällainen malli on käytössä esimerkiksi Islannissa, ja sitä kaavaillaan myös Isoon-Britanniaan.
Johtava asiantuntija Hanna Kalenoja puhui kilometriverosta Keskuskauppakamarin Suuressa liikennepäivässä toukokuussa 2026. Juha Jaakkonen
On kuitenkin huolestuttavaa järjestelmän kannalta, jos jo nyt Isossa-Britanniassa mittarilukemien manipulointiin kytkeytyvät laitteet yleistyvät vauhdilla.
Laillinen myydä, laiton käyttää maantiellä
Autocarin mukaan parista sadasta noin tuhannen euron hintaluokkaan asettuvat laitteet ovat yleistymässä kovaa vauhtia polttomoottoriautojen lisäksi sähkö- ja hybridiautoissa.
Laitteiden myynti ei ole itsessään laitonta, sillä niitä markkinoidaan käytettäväksi suljetuilla testialueilla tai kehityskäytössä. Laitteen pitäminen kytkettynä julkisessa tieliikenteessä on kuitenkin Isossa-Britanniassa laitonta.
Autoon kytketty laite estää kilometritietojen tallentumisen auton ohjainlaitteisiin ja avaimeen. Valmistajien ja myyjien mukaan laite on helppo asentaa, mutta sen havaitseminen on erittäin vaikeaa.
Tämä herättää suurta huolta myös käytettyjen autojen markkinoilla, joille voi päätyä autoja, joiden mittarilukemia on manipuloitu ilman ostajan tai edellisen omistajan tietoa.
Volkswagen ID.3:een löytyy Brtianniasta jo mittarilukemia manipuloivia laitteita. Henri Posa
Laitteita kehitetään uusiin automalleihin
Asiakkaaksi tekeytynyt Autocarin toimittaja otti yhteyttä mittarilaitteita myyvään yritykseen ja kysyi laitetta vuoden 2022 Volkswagen ID.3 -sähköautoon. Myyjä vakuutti laitteen olevan turvallinen ja kertoi yrityksen myyvänsä kuukausittain noin 500 laitetta yksityisasiakkaille ja 250–300 alan yrityksille.
Myyjän mukaan uusia laitteita kehitetään jatkuvasti myös uusimpiin automalleihin ja kiinalaisiin sähköautomerkkeihin.
Ison-Britannian valtiovarainministeriö on reagoinut ilmiöön ja ilmoittanut selvittävänsä lisätoimia mittarimanipulaation torjumiseksi ja lainsäädännön tiukentamiseksi yhteistyössä autonvalmistajien, vakuutusyhtiöiden ja leasingyhtiöiden kanssa.