Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri on lähdössä Teknologiateollisuuden palvelukseen. Lopullinen sinetti asialle on luvassa huomenna eduskunnan täysistunnossa.


SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (vasemmalla) sanoo kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrin Teknologiateollisuus-pestin kertovan, että SDP:n eri tehtävissä voidaan kerryttää osaamista, josta suomalaiset yritykset voivat hyötyä. Johannes Ijäs
SDP:n kansanedustajan Miapetra Kumpula-Natrin vapautuspyynnön puoltaminen eduskunnasta hyväksyttiin keskiviikkona puhemiesneuvostossa yksimielisesti.
Tiistaina asian käsittely oli vielä jäänyt pöydälle. Tuolloin puhemiesneuvostossa oli esillä Miapetra Kumpula-Natrin toimittama täydennys vapautuspyyntöön sekä professori Veli-Pekka Viljasen asiantuntijalausunto vapautuksen myöntämisestä edustajantoimesta.
Ylimääräisten vaiheiden taustalla oli muun muassa se, että eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps) mukaan oli haluttu saada enemmän tietoa Kumpula-Natrin mahdollisen tulevan tehtävän luonteesta ja minkä tasoinen tehtävä on. Kumpula-Natri on lähdössä johtajaksi Teknologiateollisuuteen.
– Tulevassa tehtävässäni olen Teknologiateollisuuden johtoryhmän jäsen ja keskeisen yksikön johtaja suoraan toimitusjohtajan alaisuudessa, Kumpula-Natri muun muassa kirjoittaa vapautuspyynnön täydennyksessään.
Jussi Halla-aho kertoi heinäkuussa Iltalehdelle, että Kumpula-Natrin vapautus ei ole läpihuutojuttu. Asiaa oli käsitelty alun perin puhemiesneuvostossa kesäkuussa.
Nyt siis puhemiesneuvosto päätyi siihen, että se puoltaa Kumpula-Natrin vapautuspyyntöä. Täysistunto päättää asiasta jo torstaina.
Tuppurainen: ”Olisi ollut edellytykset”
STT kertoo tänään, että Halla-ahon mukaan puhemiesneuvosto totesi, ettei Kumpula-Natrin tapaus sijoitu kaikkein kyseenalaisimpaan päähän eronpyyntöjä eikä vapautuspyynnön hyväksyminen siten vesitä puhemiesneuvoston tavoitetta nostaa kynnystä vapautuksen myöntämiselle. Lisäksi huomioon otettiin se, että nyt on jo vaalikauden loppu.
Tieto Kumpula-Natri vapautuspyynnöstä tuli aikoinaan kesällä puhemiesneuvoston kokousta edeltävänä päivänä. Puhemies Jussi Halla-aho (ps) totesi jo aikoinaan Iltalehdelle olleen selvää, että puhemiesneuvosto ei tällä aikataululla asiaan reagoi. Eduskunta oli juuri jäämässä kesätauolle. Kumpula-Natrin asiaan palattiin tällä viikolla kesätauon jälkeen. Inka Soveri
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi medialle eduskunnassa, että Kumpula-Natri jättää SDP:n eduskuntaryhmään ison aukon.
– Samaan aikaan iloitsemme hänen uudesta pestistään Teknologiateollisuudessa, Tuppurainen jatkoi ja muistutti myös, että Kumpula-Natri on tehnyt pitkän parlamentaarisen uran.
Hänen mukaansa pesti kertoo siitä, että SDP:n eri tehtävissä voidaan kerryttää osaamista, josta suomalaiset yritykset voivat hyötyä.
Puhemiesneuvoston prosessista Tuppurainen sanoi, että pääasia on, että ratkaisu syntyi.
– Olisi ollut edellytykset tehdä päätös jo eilen ja puhemies Halla-aho on itse paras arvioimaan sitä, minkä takia tämä mietintäaika tähän vielä tarvittiin. Joka tapauksessa päätös on syntynyt ja täysistunto sitten ratkaisee asian huomenna, Tuppurainen sanoi toimittajille.
Tuppurainen ei itse ole puhemiesneuvoston jäsen.
Rinne tilalle?
Media kysyi Kumpula-Natrilta, miten hän koki sen, että hän joutui kaivamaan puhemiesneuvostolle lisäselvitystä asiasta.
Hän sanoo olevansa isossa kuvassa sitä mieltä, että eduskunta ei ole hollitupa ja on hyvä, että eduskunnassa on selkeät säännöt.
– Jätin hakemukseni omalla harkinnallani, että tämä täyttää hyväksyttävän syyn ja on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.
– Kiusallisia extrapäiviä, mutta eipä ne mitään käytännössä muuta häiritse, hän kommentoi prosessin kestoa.
Kumpula-Natri sanoo arvostavansa ”suomalaisen teollisuuden puolesta” sitä, että Halla-aho oli kommentoinut, ettei hänen tapauksensa sijoitu kaikkein kyseenalaisimpaan päähän eronpyyntöjä. Hän tuntuu ymmärtävän myös sitä, että rajanvetoa vapautuspyynnöissä on vaikea tehdä.
Kumpula-Natri sanoo, että eduskunta on hänelle tuttu vuodesta 2000 alkaen, jolloin hän toimi pääministeri Paavo Lipposen erityisavustajana.
Kumpula-Natri on hakenut vapautusta eduskunnan jäsenyydestä 30. syyskuuta 2026 alkaen. Varasijalta eduskuntaan hänen tilalleen olisi varasijalta nousemassa entinen pääministeri Antti Rinne (sd). Rinne ei kommentoinut Iltalehdelle tilannettaan.