Itähelsinkiläinen Puotinkylän Valtti julkaisi sosiaalisessa mediassa tiistaina tiedotteen, jossa se pyytää silminnäkijöiltä tunnistusapua kiusalliseen ongelmaan.
Seuran kotikentän Hartwall Sport Areenan ympäristössä Puotilassa on liikkunut joukko nuoria, jotka ovat heitelleet ihmisiä vedellä täytetyillä ilmapalloilla.
Seura tiedotti saaneensa useita ilmoituksia häirinnästä. Häiriköt eivät välttämättä ole Valtin jäseniä, mutta seura haluaa saada heidät tunnistettua ja myös estää vastaavan häiriköinnin jatkossa.
”Häirinnälle ei ole tilaa yhteisössämme”, seura totesi tiedotteessaan, jossa viesti oli sekä suomeksi että englanniksi.
Valtin puheenjohtaja Panu Kostamoinen sanoi toimitukselle keskiviikkona iltapäivällä, ettei häiriköiden tunnistamiseen liittyviä yhteydenottoja ollut vielä tullut.
Vesi-ilmapallojen heittelyä kentän liepeillä nähtiin suunnilleen kahden viikon ajanjaksolla.
”On viestitetty, että vesi-ilmapalloja on heitelty päin katsojia ja kentän laidalla olleita vanhempia”, Kostamoinen kertoi.
Palloja on heitelty tiettävästi myös kenttäalueen ulkopuolella.
Valtti on yrittänyt tunnistaa vesi-ilmapallojen heittelijät valvontakameroiden avulla, mutta se ei ole ainakaan vielä onnistunut.
Kostamoisen mukaan seura tietää sen verran, että häiriköt ovat olleet nuoria poikia.
”Toivottavasti tämä on ollut poikien tilapäinen häiriö, sellainen päähänpisto. Toivomme myös, että seuramme viesti rauhoittaa ympäristöä.”
Vuonna 1946 perustettu Valtti täytti viikonloppuna 80 vuotta.
Se on koko Suomenkin mittakaavassa suuri jalkapallon junioriseura. Valtilla on puheenjohtajan mukaan yhteensä noin 1 500 jäsentä, joista suurin osa junioreita.
Seura toimii myös aikuisten ja ikämiesten tasolla.

Puotinkylän Valtin kotikentän ympäristössä Itä-Helsingissä on esiintynyt häiriökäyttäytymistä. Kuva: Mikko Knuuttila / IS