Perussuomalaisten puheet somekiellosta nostattavat ärsytystä kokoomuksessa. Nyt ministeri Partanen näpäyttää suoraan Purran selitystä.
Kokoomuksen ajama sosiaalisen median kielto alle 15-vuotiaille kaatui tiistain budjettiriihessä, kun perussuomalaiset ei suostunut asiaa edistämään.
Somekieltoa ajava kokoomus oli luonnostellut somekiellosta valmiiksi pykäläluonnoksen, jota se esitteli riihessä neuvottelijoille. Iltalehden tietojen mukaan kokoomuksesta ilmaistiin perussuomalaisille, että puolueella on valmius keskustella myös pykälien sisällöstä.
Iltalehden näkemässä pykäläluonnoksessa todetaan yksinkertaisesti, että alle 15-vuotias ei saa käyttää sosiaalista mediaa. Pykäläluonnoksen mukaan lapsen huoltajan on valvottava sosiaalisen median ikärajan noudattamista.


Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen on ajanut somekieltoa voimakkaasti. Timur Yilmaz
Pykäläluonnoksessa kirjoitetaan myös seuraavasti: Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on ohjattava ja tarvittaessa tuettava huoltajia 4 §:ssä tarkoitetun ikärajavalvonnan toteuttamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Opetushallitus ja Taide- ja kulttuurivirasto ohjaavat ja tukevat asiantuntemuksellaan lasten ja perheiden kanssa toimivia muita viranomaisia, vanhempia, huoltajia, lapsia sekä muita lasten kanssa toimivia tahoja sosiaalisen median aiheuttamien haittojen torjumisessa sekä tässä laissa säädettyjen velvoitteiden ja vastuiden noudattamisessa.
Purra: ”Emme vastusta somekieltoa”
Iltalehden tietojen mukaan kokoomuksessa nähdään, että perussuomalaiset vastusti sosiaalisen median lakisääteistä ikärajaa periaatteellisesti. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi tiistai-iltana budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, ettei perussuomalaiset vastusta somekieltoa.
– Me emme vastusta somekieltoa nuorille, vaan ainoastaan emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten tämä tehdään. Meillähän ei ole mitään varsinaista esitystä tai muuta mahdollisuutta ollut edes käsitellä missään muussa yhteydessä, Purra sanoi.
– Kannattaa tehdä sellaisia toimia, jotka menevät perustuslakiprosessista läpi eivätkä ole pelkästään kauniita ajatuksia, hän kuittasi myöhemmin.
Riikka Purra puhui tiedotustilaisuudessa kännykkäkiellon puolesta. Atte Kajova
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo oli tiistai-iltana somekiellon osalta edelleen toiveikas ja sanoi, että keskustelut asiasta jatkuvat.
Iltalehti tavoitti keskiviikkona eduskunnasta somekieltoa ajaneen sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasen (kok), jonka mukaan kokoomus on valmis edistämään asiaa edelleen, mutta perussuomalaiset ei tähän suostu.
– Se on tietenkin todella surullinen asia, jos miettii sitä, että poliisit, muutkin viranomaiset ja erityisesti lasten vanhemmat koko ajan enenevässä määrin kertovat, että he tarvitsisivat apua. Lapset joutuvat seksuaalirikosten uhreiksi, groomauksen uhreiksi sosiaalisessa mediassa, Partanen sanoi.
– Kyllä meillä olisi keinoja ennaltaehkäistä näitä rikoksia, mutta tahtoa ei tunnu olevan, ministeri jatkoi.
Suora kuitti Purralle
Partasen mukaan somekiellosta on neuvoteltu pitkin kesää ministeriössä, käyty asiaa ministeriryhmässä läpi ja neuvoteltu erityisavustajien kanssa.
– Kävimme vielä kertaalleen läpi sitä, minkä sisältöinen ihan pykälätasolla se esitys olisi.
Purra nosti tiistaina esille Ranskan, jossa perustuslakineuvosto hylkäsi sosiaalisen median kiellon alle 15-vuotiailta.
Partasen mukaan kokoomuksen malli on erilainen kuin Ranskassa, Ranskan perustuslaki on erilainen ja sitä arvioidaan erilaisissa menettelyissä kuin Ranskassa.
– Tämä Ranska-esimerkki ei missään nimessä estä Suomea toimimasta, ja se on oikeastaan vain halpa selitys sille, että ei haluta edistää asiaa, Partanen sanoo.