Keihäänheiton olympiavoittaja Arshad Nadeem on kaukana tasostaan.

Arshad Nadeem on olympiavoittaja. Viime vuoden MM-finaalissa hän oli kymmenes. Jenni Gästgivar

Keihäänheiton olympiavoittaja Arshad Nadeem on kaukana huipputasostaan.

Nadeem heitti viime vuonna kahdesti yli 86 metrin. Tällä kaudella hän ei ole rikkonut 80 metrin rajapyykkiä kertaakaan.

Olympiavoittaja on kilpaillut kuluvana kesänä vain kolmesti. Tulokset ovat olleet vaisuja: 78,47, 78,63 ja 77,41 metriä. Kauden pääkilpailussaan eli Glasgow’ssa järjestettyjen Kansainyhteisön kisojen finaalissa pakistanilainen oli yhdeksäs.

The New Indian Express kuvaili, ettei yksikään Nadeemin finaaliheitoista ollut hyvä. Keihästähti kävi kesällä 2025 pohjeleikkauksessa ja on yrittänyt päästä operaation jälkeen takaisin kuntoon.

– Halusin pystyä parhaaseeni, mutta en pystynyt siihen. Olin tehnyt tinkimättä töitä kilpailun eteen Pakistanissa. Siellä oli lämmin, mutta Glasgow’ssa kylmä, Nadeem kommentoi Kansainyhteisön kisoja ja jatkoi:

– Olette ehkä nähneet, että vauhtijuoksuni on yleensä sulavaa. Tällä kertaa se ei ollut sitä, koska kehoni oli jäykkä viileissä olosuhteissa. Kuntoni ja terveyteni olivat hyvällä mallilla.

Tylyä tekstiä

Nadeemin entinen valmentaja Fayyaz Hussain Bukhari oli eri mieltä keihästähden kunnosta. Hän valmensi pakistanilaista kahdeksan vuoden ajan.

– Näin hänen heittoharjoituksensa. Hänessä ei ollut sellaista kipinää, jota mitalin voittamiseen vaaditaan, Bukhari latasi suoraan The Express Tribunelle.

– Kunto on tärkein asia. Jos ei ole kunnossa, ei pitäisi lähteä kisaamaan.

Bukharin mielestä urheilijoilla pitäisi olla pakolliset kuntotestit ennen kansainvälisiin kisoihin osallistumista. Valmentajan mukaan Nadeem tarvitsee myös henkisen puolen kuntoon.

– Hän tarvitsee oikean asenteen.

Pakistanin yleisurheiluliitto erotti Bukharin sen jälkeen kun Nadeem sijoittui viidenneksi Tokion olympialaisissa. Potkujen jälkeen valmentajan vastuun on kantanut Salman Iqbal Butt, jonka alaisuudessa pakistanilainen on voittanut suurimmat saavutuksensa.

Nadeem voitti olympiakultaa Pariisissa vuonna 2024. Hän heitti hirmutuloksen 92,97, joka oli uusi olympiaennätys.

Vain harvakseltaan kilpaileva Nadeem on voittanut urallaan myös MM-hopeaa. Mitali tuli vuonna 2023 tuloksella 87,82. Viime vuoden MM-kisoissa olympiavoittaja oli kymmenes.