Last Dropia viedään paraikaa kansainvälisille markkinoille.

Last Dropia on kutsuttu humoristisesti ”suomalaiseksi GTA:ksi”. Kuva: Lohkare Games
2.9. 20:31
Suomalaiseksi GTA:ksikin tituleeratun Last Drop -toimintapelin esijulkaisu on mennyt tekijöiden mukaan ”hyvin, mutta työtä riittää vielä”.
Tamperelaisen Lohkare Gamesin luoma Last Dropin esijulkaistu versio näki päivänvalon kutakuinkin kaksi viikkoa sitten. Pelissä päästään päähahmo Seppo ”Zeze” Sahtivaaran mukana keskelle 1990-luvun lama-Suomea, missä mahdollista on tehdä melkein mitä vain nyrkkitappeluista kavereiden kanssa kaljotteluun.
Lohkare Gamesin Henri Koskisen mukaan peli on otettu kotimaan markkinoilla vastaan yleisesti innolla, joskin tarkkoja myyntilukuja hän ei avaa. Pelaajilta on tullut positiivista palautetta muun muassa pelin satiirinomaisesta otteesta. Steamdb:n mukaan pelillä oli sen julkaisupäivänä 630 yhtäaikaista pelaajaa.
Kansainvälinen suosio on tästä huolimatta antanut odottaa itseään.
– Ei se mikään salaisuus ole, ettei suosio mitenkään räjähdysmäistä ole ollut. Vielä tällä ei tulla miljonääreiksi, Koskinen kertoo.

Last Drop -pelissä seurataan Seppo ”Zeze” Sahtivaaran seikkailuja 1990-luvun Suomessa. Kuva: Lohkare Games
Koskinen arvioi, että pelin ulkomaanvalloitukseen on vaikuttanut merkittävästi se, että kansainväliset sisällöntuottajat eivät ole ottaneet peliä vielä omakseen.
Indie-pelimarkkinoilla pelien ympärille luontaisesti syntyvä ”haippi” sanelee pitkälti sen, miten myynti lopulta menee. Tässä mielessä sisällöntuottajien peleille antama näkyvyys voi osoittautua kullanarvoiseksi, Koskinen arvioi.
– Olemme lähestyneet useita sisällöntuottajia ja kannustaneet pelaamaan peliä vähän hidasta alkua pidemmällekin. Kilpailu huomiosta on kovaa, hän kertoo.
Pelin levittämiseksi ulkomaille on toisaalta selvitelty myös muita mahdollisuuksia. Mukaan remmiin voitaisiin ottaa esimerkiksi ulkoinen julkaisija.
Lohkare Games on Koskisen mukaan käynyt jo keskusteluja useiden julkaisijoiden kanssa. Keskusteluja käytiin viime viikolla Saksan Kölnissä järjestetyssä pelialan Gamescom-messuilla.
– Olemme tähän mennessä tehneet kaiken yksin, mutta julkaisija voisi vastata muun muassa pelitestauksesta, markkinoinnista ja kieliversioinnista, Koskinen kertoo.

Pelissä voi ajautua muun muassa katutappeluihin. Kuva: Lohkare Games
Koskisen mukaan pelissä nähdään tulevina viikkoina ja kuukausina vielä paljon hienosäätöä. Pelissä on havaittu jonkin verran esimerkiksi bugeja, joiden seurauksena peli ei ole pyörinyt kaikissa laitteissa optimaalisella tavalla.
Kehittäjätiimi aikoo myös lisätä peliin moninpelimahdollisuuden. Tällä peli voisi iskeä markkinarakoon, jota niin kutsutut friendslop-pelit ovat viime vuosina onnistuneesti täyttäneet helpolla lähestyttävyydellään ja yhdessä koettavalla, usein kaoottisella hauskanpidolla.
Muuten pelin tulevaisuus on hämärän peitossa. Koskisen mukaan pelin 1.0-version julkaisu on pitkälti kiinni taloustilanteesta.
– Toisaalta olemme nyt tehneet sen, mihin ryhdyimmekin. Seuraavaksi mietimme, tehdäänkö peli vielä loppuun asti vai mitä tapahtuu, Koskinen sanoo.