Niilo Helminen

Tuoreen kauden avaus toi ruutuun parasta Selviytyjät-draamaa miesmuistiin, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Niilo Helminen. Varo juonipaljastuksia!
Eilen klo 8:51


Selviytyjät Suomi käynnistyi sunnuntaina. Lars Johnson
Selviytyjät Suomi -ohjelman uuden kauden alusta ei puuttunut draamaa. Ohjelma on edennyt nyt juhlakaudelle, jossa nähdään joukko aiemmilta kausilta tuttuja kasvoja. Sellaisia, joiden matka jäi aikoinaan liian lyhyeen.
Lähtökohtaisesti ajatusta niin sanotusta all stars -kaudesta voisi pitää lässäyttävänä viritelmänä, johon turvaudutaan, kun ideat ovat loppuneet. Selviytyjistäkin on nähty jo aiemmin kausia, joihin on osallistunut ohjelmassa jo kertaalleen kilpailleita henkilöitä.
Sunnuntaina nähty uuden kauden ensimmäinen jakso oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lässäyttävä. Tuoreen kauden avaus toi ruutuun parasta Selviytyjät-draamaa miesmuistiin.
Jo heti avausjaksossa selviää, että pelissä on mukana kovia kilpailijoita. Kanssakilpailijat nostavat esiin esimerkiksi Selviytyjät Australiassakin kilpailleen Tommi Mannisen vahvuuden. Ykköskauden kieroilija Juhana Helmenkalastajakin nostetaan heti jakson alussa esiin kilpailijoiden puheessa kovana kilpailijana.
Jakson todelliseksi helmeksi nousee kuitenkin kolmoskaudelta tuttu Kasperi Kauppinen. Aluksi Kauppinen näyttäytyy jaksossa altavastaajana ja vähän epävarmanakin kilpailijana. Siitä kertoo esimerkiksi Tommi Mannisen jaksossa esittämä kommentti.
– Huomaan, että Kasperia vähän jännittää. Toivon, ettei häntä jännitä minun läsnäoloni, Tommi Manninen toteaa kameralle.
Jakson lopussa Kauppinen näyttäytyy jo kierona käärmeenä. Juuri sellaisena pelaajana, jota Selviytyjät ohjelmana kaipaa.
Selviytyjät on pelinä totta kai fyysinen. Kisat ovat rankkoja ja olosuhteet koettelevia. Mutta ennen kaikkea peli on henkinen ja sen Kauppinen on ymmärtänyt.
Kasperi Kauppinen tekee kieroja peliliikkeitä Selviytyjien ensimmäisessä jaksossa. Lars Johnson
Kaikki tiivistyy tietysti jakson loppuosioon, heimoneuvostoon, jossa käänteitä piisaa.
Jaksossa nähtiin dramaattisin putoaminen hetkeen, kun somevaikuttaja Vivi Wahlström putosi kisasta ensimmäisenä. Se oli Wahlströmille jo toinen laatuaan. Hän putosi ohjelmasta ensimmäisenä nimittäin myös viime syksynä.
Ennen heimoneuvostoa Kauppinen uskottelee Wahlströmille, ettei hänellä ole mitään hätää. Kulissien takana hän kuitenkin kieroilee ja rakentaa valeamuletin, josta hän kertoo Pinja Sanaksenaholle. Kauppinen vetää ”amuletin” esiin muiden kilpailijoiden edessä heimoneuvostossa, mutta tulee pian toisiin aatoksiin ja jättää valeamulettinsa käyttämättä. Kaikki tämä on siis ”bluffia”.
Kulissien takana Kauppinen on tehnyt lisää peliliikkeitä, kun hän käyttää kultakolikon saadakseen itselleen yhden ylimääräisen äänen. Sillä Kauppinen siis äänestää Wahlströmin ulos. Heimoneuvostosta pudonnut Wahlström on ällikällä lyöty ja järkyttynyt, kun lopputulos ratkeaa.
Kauppisen peliliikkeitä katsoessa ei voi kuin olla häkeltynyt. Rohkea pelaaminen alusta asti on jotain, joka Selviytyjistä tuntuu puuttuneen jo tovin. Osa katsojista ja kilpailijoista saattaa nähdä tällaiset peliliikkeet julmana toimintana, mutta draamannälkäisille katsojille Kauppisen kieroilu on asia, joka nostaa Selviytyjät kanveesistaan.