Keskittyminen herpaantuu yhtenään, kännykkä ilmestyy käteen kuin huomaamatta. Mitään ei saa aloitetuksi, ajatus katkeilee. Onkohan minulla ADHD, moni aikuinen pohtii kiireen keskellä.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD (lyhenne sanoista attention-deficit hyperactivity disorder) on neurokehityksellinen oireyhtymä. Se ilmenee tyypillisesti keskittymisvaikeuksina, impulsiivisuutena ja haasteina toiminnanohjauksessa.

Niin sanottu ADT (attention deficit trait) ei puolestaan ole virallinen diagnoosi. Sillä tarkoitetaan hankinnallista – tai ”itse aiheutettua” – keskittymishäiriötä, joka oireilee ADHD:n tavoin.

– Useimmiten ADT:tä esiintyy kuormittavassa elämäntilanteessa olevilla aikuisilla, kertoo Henry Karlsson, nuorisopsykiatrian apulaisprofessori Turun yliopistosta ja psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Terveystalolta. Hänen mukaansa juuri pikkulasten vanhemmat kuuluvat niihin ihmisryhmiin, joilla tyypillisesti ilmenee ADT-oireilua.

Nyky-yhteiskunnassa on runsaasti keskittymis- ja aloitekykyä heikentäviä tekijöitä. Töissä ja lapsiperhe-elämässä joutuu multitaskaamaan ja sietämään keskeytyksiä. Älylaitteet nakertavat pitkäjänteisyyttä.

Mistä voi siis tietää, onko oireissa kysymys ADHD:stä vai ADT:stä? Entä mitä tulee tehdä, jos lapsella on kumpaankin oirekuvaan liittyvää käytöstä?

Oireiden vaikeus ja ajankohta ratkaisevat

Karlssonin mukaan ADHD:n ja ADT:n erottamisessa toisistaan on keskeistä sen tunnistaminen, milloin oireet ovat alkaneet. Niin kuin edellä todettiin, ADHD on kehityksellinen oireyhtymä, kun taas ADT-oireilu on luonteeltaan hankinnallista eli olosuhteiden tai oman toiminnan aiheuttamaa.

– Sen sijaan ADHD:n diagnoosikriteerien mukaan selvästi toimintakykyä haittaavaa oireilua on täytynyt ilmestyä viimeistään 12. ikävuoteen mennessä, Karlsson sanoo.

Toisaalta Karlsson huomauttaa, että jotkut sinnittelevät diagnosoimattoman ADHD:n kanssa läpi lapsuutensa. Kun kuormittavassa elämäntilanteessa oireet pääsevätkin valloilleen, voi olla vaikeaa tunnistaa sitä, milloin oireilu on tosiasiallisesti alkanut.

Pohtiessa omaa vointiaan kannattaa kiinnittää huomiota siihenkin, ilmenevätkö keskittymisen ja toiminnanohjauksen vaikeudet vain stressaavina ajanjaksoina. Jos vastaus on kyllä, voi olla aiheellisempaa epäillä ADT:tä kuin ADHD:tä.

– Toki myös ADHD oireilee kuormittavissa elämäntilanteissa voimakkaammin kuin tavallisesti.

ADHD-diagnoosi tehdään potilaan oman kertomuksen, hänen läheistensä lausuntojen ja erilaisten testien ja oirekyselyjen perusteella.

Lue myös: ADHD vai normaalia vilkkautta? Näin tunnistat ADHD:n lapsella ja autat häntä

Milloin ADHD-tutkimuksiin?

ADHD-diagnoosien räjähdysmäinen kasvu on puhuttanut jo pitkään julkisuudessa. Karlsson pitää todennäköisenä, että ADHD:hen liittyy ylidiagnostiikkaa. Keskittymiskyvyn heikentymisen takana voi olla muitakin syitä, kuten juuri digilaitteiden ja stressin kyllästämä arki, joka aiheuttaa ADT:tä.

– Lisäksi ongelmat keskittymiskyvyssä voivat johtua myös masennuksesta tai ahdistuksesta, jotka ovat aikuisilla paljon yleisempiä kuin ADHD. Harva pikkulapsi tai alakoululainen on kuitenkaan masentunut.

Karlsson kuitenkin painottaa olevan yhä ihmisiä, joilla oireyhtymä on jäänyt tunnistamatta. ADHD-tutkimuksiin kannattaakin hakeutua silloin, jos oirehdinta on kestänyt lapsesta asti eikä se poistu olosuhteiden tai elämäntapojen muutoksella.

Ruuhkavuodet eivät ole Karlssonin mukaan välttämättä otollisinta aikaa tutkimuksiin hakeutumiselle: elämänvaiheelle on tyypillistä se, että arjen järjestämisessä ilmenee ajoittain haasteita.

Karlssonin mukaan on hyvä tiedostaa sekin, että noin puolet ADHD-diagnoosin lapsuudessaan saaneista ei enää aikuisena täytä diagnoosin kriteeristöä.

– ADHD on siis monesti korjaantuva prosessi. Yhä puolet silti tarvitsee tukitoimia vielä aikuisuudessakin.

Lue myös: Onko lapsesi neurokirjolla? Näillä pienillä teoilla tuet häntä ja koko perheen hyvinvointia

Terveelliset elämäntavat lievittävät oireita

ADHD-lääkkeet eivät auta ADT:hen. Jos ihmisellä ei ole ADHD:tä, on lääkkeen vaikutus Karlssonin mukaan olematon tai korkeintaan piristävä. Myös lääkkeen haittavaikutukset voivat olla merkittäviä.

Sen sijaan terveelliset elämäntavat lievittävät oireita ja parantavat elämänlaatua sekä ADHD:n että ADT:n tapauksessa – ADT:ssä jopa siinä määrin, että ongelmat katoavat.

– Kannattaa huolehtia riittävästä unesta ja siitä, että syö kunnollista ruokaa ja liikkuu. Säännöllinen päivärytmi, ruutuajan rajoittaminen ja vähäinen päihteiden käyttö tai päihteettömyys tukevat hyvinvointia, Karlsson luettelee.

Korjausliikkeiden jälkeen positiivisia muutoksia voi odottaa jo muutamassa viikossa: arki helpottuu, olo on parempi, lapsilla koulu alkaa taas sujua. ADT-oireiden nitistämiseen siis riittää elämäntapojen tai olosuhteiden muutos, kun taas ADHD vaatii pitkäaikaisia tukitoimia ja usein myös lääkityksen.

Lapsen ADT ei ole hänen omaa syytään

Myös lapset voivat oirehtia ADT:lle tyypillisellä tavalla. Karlssonin mukaan hankinnallisesta tai itse aiheutetusta keskittymishäiriöstä ei kuitenkaan voida puhua samoin lasten kuin aikuisten kohdalla: on lopulta vanhemman vastuulla, miten paljon lapsi esimerkiksi nukkuu tai käyttää älylaitteita.

– Uskallan väittää, että nuoret nukkuvat Suomessa liian vähän. Vastaanotolla kuulee varsinkin paljon siitä, että viikonloppuisin valvotaan myöhään. Kun sunnuntaina on nukuttu pitkään, aikainen herätys maanantaina on aikamoinen shokki alkavalle viikolle, Karlsson luonnehtii.

Karlsson lisää, että murrosiässä unirytmi kääntyy myöhäisemmäksi biologisista syistä. Aamukahdeksalta alkavat koulupäivät eivät siten tue riittävän unen saantia.

ADHD:tä ei voi estää, mutta ADT:n ehkäisemisessä vanhempien kannattaa hyödyntää toimintamahdollisuutensa. Se tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Artikkeliin liittyvät aiheet